"Jeunesse d'orée'n", "kultaisen nuorison" aikana käytti muotimaailma paksuja oksaisia keppiä. Pariisin salongeissa tuli tavaksi olla ääntämättä r-kirjainta. Tämä tapa ulottui aina Koblenziin saakka, niin että nuorten herrojen komentaessa Ludvig XVIII:nnen kaartia, sotamiehet eivät r:än poisheittämisen vuoksi ymmärtäneet komennusta.
Calicot'n aikana taasen puotipojatkin käyttäytyivät kuten sotamiehet, ja hienoissa piireissä äännettiin "r" niin kovasti, kuin olisi oltu täynnä kiukkua.
Minerva-hatun vallitessa oli muotina olla tasavaltalainen, ottaa roomalaisia ja kreikkalaisia nimiä; Robinson-hattu taasen ja "cravatte à la oreilles de lièvre" (jäniksenkorvainen kaulus) velvoitti olemaan Napoleonin puolella. Tämän muodin sijaan tuli taas "ryssän hattu". Ihmiset olivat samoja kuin ennenkin, muuttivat vain pukua, mielipidettä ja luonnetta, vieläpä väliin nimeäkin, kuten kävi erään maanmiehemme, joka vuosien 1790-1820 välillä koki kaikki muodinmuutokset ja jonka nimi alkuansa oli Váry. Tästä tuli roomalaisen muodin aikana Varus, Ranskan kansallismuodin vallitessa de Var, puolalaisten puolta pidettäessä Varszky, sitten Waroff; kotia saapui hän vihdoin nimellä Herra von War.
Mutta tämän miehen kanssa meillä ei nyt ole tekemistä.
— Eh ventre bleu! Eh sacre bleu,[4] huusi äsken tullut (näin paljon oli hän Béranger'lta oppinut) lykättyänsä tuvan oven auki ja pudistellessaan läpimärkää viittaansa. Mikäs maa tämä on? Hoi! Valoa! Eikö ketään ole kotona?
Nyt astui herra Pietari Bús tupaan kynttilä kädessä, ja ensin hyvän aikaa ällisteltyänsä vierasta ja hänen palvelijaansa, kysäsi hän tavattoman kohteliaasti: "Mitä tahdotte, herra?" Mutta hänen muotonsa osoitti, ettei hän ollut mitään antava.
Vieras puhui huonosti unkaria, ääntämisessä saattoi selvään huomata oudon äänenkoron.
— Mille tonnerres![5] Eikö täällä ymmärretä muuta kuin unkaria?
— Ei.
— Sepä paha. Oletteko isäntä?