Riisuttuaan avaran, pienikauluksisen viittansa "à la Quiroga", nähtiin hänen olevan sangen omituisessa puvussa. Jos meidän aikanamme näkyisi kaduilla tuolla tavoin puettuja henkilöitä, juoksisivat katupojat jopa me itsekin heidän perässään.
Tätä muotia nimitettiin siihen aikaan "à la calicot".
Tulijan päässä oli pieni, paistinpannun näköinen hattu, jonka reunus oli niin kapea, ettei tiennyt, miten hän saattoi ottaa hatun päästänsä.
Hatun alta esiintyy kummallakin puolella päätä ulospäin käherrettyjä, häilyviä hiussuortuvia niin taajassa, että ne kohoavat hatun reunan yli.
Kasvot ovat sileiksi ajellut, jäljellä ovat vain viikset, joiden päät ovat pystyssä; kaulassa on korkea ja kova kaulus, jonka terävät taitteet estävät pään liikuttamista.
Tummanvihreän hännystakin uuma on melkein kainalon alla, mutta liepeet alapuolella polvia, ja kaulus niin korkea, että tuskin yli näkee, rintaliput kahdessa kolmessa kohden halki, takin vaskinapit kirsikan kiven kokoiset; pussihihat suunnattoman suuret, olkapäiltä levenevät.
Puvun täydentävät housut "à la cosaque", jotka levenevät alaspäin ja ovat laskoksissa jalkineitten päällä. Liivistä riippuu kaikenmoisia heliseviä koruja; saappaissa on kauhean pitkät kannukset, joiden lähellä on syytä varoa silmiänsä.
Tällainen oli ajan sotaisa tapa; nimittäin silloin, kun ei missään sotia käyty.
Vielä kuului pukuun ohut kilpikonnanluinen keppi, jonka päässä oli elefantin luusta tehty linnunkuva. Tätä keppiä oli jokaisen hyviin tapoihin tottuneen tapa pyörittää suussaan, ja jos linnun päässä oli pilli, oli sangen herrasmaista puhallella siihen.
Tämmöinen oli äskentullut vieras. Tutustuttuamme hänen pukuunsa olemme varmaan tulleet koko miehenkin tuntemaan. Sen aikuiset muotimiehet näet muuttuivat itsekin muodin mukaan; tavat, käytös, luonne oli yhtä vaihteleva kuin muotikin.