"Rakas veljenpoikani!" — alkoi vanha Kárpáthi sanella.
— Koska rakas veljenpoikani tätä nykyä asuu kotimaassa, enkä minä soisi kenenkään Kárpáthinimeä halventavan tänä päivänä, jolloin olen sopinut kaikkien vihamiesteni kanssa, niin ojennan täten Teille sukulaisuuden vuoksi kättä; ja toivoen, ettette sitä luotanne työnnä, tarjoan teille täten kaksisataatuhatta floriinia, jonka summan saatte minulta joka vuosi niin kauan kuin elän. Toivon, että täst'edes pysymme hyvinä sukulaisina.
Vanhuksen silmät kävivät kosteiksi näitä sanoja lausuessaan.
— Laittakaa kuori kirjeelle ja kirjoittakaa: "Armolliselle herralle Béla Kárpáthille Pressburgissa." Ratsupoika vieköön kirjeen hänen omaan käteensä.
Hän huokasi huojentuneena, aivan kuin nuo kaksisataa tuhatta floriinia olisivat olleet yhtä monta kiveä, joitten taakan hän nyt oli saanut niskoiltansa vieritetyksi. Hän ei vielä milloinkaan ollut tuntenut olevansa niin onnellinen kuin tällä hetkellä.
Pian saamme nähdä, miten Abellino vastasi tähän jaloon sovintoehdotukseen.
* * * * *
Hartaasti odotti Juhana-herra Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivän aamua. Lapsen lailla hän edeltäkäsin iloitsi tuosta hetkestä. Jo aamulla varhain heräsi hän koirien haukunnasta ja rattaiden jyrinästä pihalla. Metsästäjät palasivat metsältä, tuoretta riistaa muassa, rattailla makasi pitkällään sarvipää hirvi, kaksi miestä kantoi tangossa fasaaneja ja pyitä. Kokki tuli heitä vastaan valkoinen takki yllään. Juhana-herra katseli pihalle ikkunavarjostinten takaa. Aamu vasta koitti; taivaan itäinen reuna oli ruusun- ja purppuranpunainen; seutu oli vielä hiljaa; niityiltä nousi hopeankarvainen usva, ikäänkuin olisi sinne syntynyt saduntapaisia meriä. Hän kuuli selvästi ihmisten askeleet pihalta; kukin hääri valmistuspuuhissa, jommoisia vain kerran vuodessa tapahtuu. Puutarhassa ja puistossa koputeltiin kuuluvasti; juhlavalmistusten toimessa oltiin. Ennen pitkää tulevat verolliset ja voudit tervehtimään: sitten vieraat, läheiset ja kaukaiset sukulaiset, ehkäpä Bélakin. — Tämä oli yhä hänen mielessään. Rakastunut nuorukainen ei niin hartaasti odota lemmittyänsä kuin hän veljensäpoikaa. Hän on ojentavinansa kättä sovinnoksi. Vaikk'ei ollut luultavaa, että Abellino vielä olisi ehtinyt saada sedän kirjettä, niin sanoi ääni hänen sydämessään, että hänen veljensäpoika, ainoa sukulainen, hänen omaisuutensa perijä, Kárpäthinimen ainoa ylläpitäjä vielä tänä iltana on oleva hänen luonansa. Miten käynee yhtymisen? Miten sovinto tehtänee? Mitä toinen toiselleen sanotaan?
Vielä meni hän hetken ajaksi maata. Aamu-uni onkin suloisin. Hän näki unta, oli puhelevinansa Bélan kanssa, istuvinansa hänen vieressään ja tyhjentävinänsä ystävyyden maljaa hänen kanssansa. Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun Paavo herätti hänet unesta huutamalla hänen korvaansa:
— Nouskaa ylös, tässä ovat saappaat!