Miehen kasvot olivat pienet kuin oravan sekä pesemisen pelon vuoksi kovin likaiset. Samanmukaista oli hänen asunsa pörröisestä tukasta aina saapasrajoihin saakka. Takinkaulus oli lihavana monivuotisesta liasta ja rinnukset kiilsivät, Herra tiesi, mistä. Kummallisen värisen liivin napit oli pantu kiinni siten, että toiselta puolen ylimmäinen nappi jäi virattomaksi ja toiselta taas alimmainen läpi tyhjäksi, ja siihen sopi hyvästi panna housut kiinni, muita kannattimia ei tarvittu. Kaulahuivi, joka joskus lienee ollut valkoinenkin, oli taakse solmittu, kuten ennen oli tapana, vaikk'ei Pariisissa. Molemmat taskut olivat täynnä yhtä ja toista, nenäliinoja, nuoraa, hansikkaita. Sormet olivat niin musteessa, että luulisi hänellä olevan tapana kirjoittaa niillä eikä kynällä.
Hän on myöskin Juhana-herran narreja, sillä Juhana-herra ei muunlaisista ihmisistä huolikaan. Tämmöisiä hän huolellisesti haalii kokoon. Tämä on tosin sangen likainen narri, jota käytetään huviksi vain silloin tällöin, kun on annettava jonkun juoda öljyä viinin asemasta, ja väliin arkitöihin kirjoittamaan kirjeitä sekä antamaan urbarialikokouksissa[19] talonpojille selkään.
Tätä miestä puhutteli Nabob sanomalla: "kuules herra", mikä hänestä oli vielä alentavaisempaa kuin paljas sinutteleminen.
— Kuules herra! — Tulepas tänne, herra! Voi, kuinka herra haisee kynsilaukalta! Pidä suusi kiinni! Enkö ole sanonut, ettet saa syödä kynsilaukkaa, taikka ajan sinut ulos huoneesta. Ja mistä saat sitä käsiisi, kun ei minun alueellani saa sitä kasvattaa? — Olen käskenyt herran tänne kirjoittamaan kirjeitä, mutta kuuntele tarkkaan, sillä minä en sano kahta kertaa samaa asiaa. Kirjoita kirjeitä kaikille herrastuttavilleni, joitten kanssa mennä vuonna olin riidassa, ja anna tietää, että minä toivoisin lähestyvänä nimipäivänäni saada rakentaa rauhaa heidän kanssansa. Kirjoita siis Mikko Horhille, (sivumennen mainiten pitää herran kirjoittaa Mikael, sillä hän ei ole joka miehelle Mikko), että minä annan myöten rajariidassa ja luovutan hänelle Burjánosin kukkulan. Lauri Csenkölle ilmoitat (älä unhota antaa hänelle arvonimiä "perillustris ac generosus") (korkeasti kunnioitettava ja jalosukuinen), mutta älä kirjoita itse kirjettä latinaksi, sillä hän ei ymmärrä sitä, kun hän on lukenut vain "syntaksiin" saakka; hänelle ilmoitat, että hän saa tulla noutamaan oriin, jota hän pyysi, mutta jota en silloin antanut. Lauri Berkille annat tiedoksi, että minä uskon kaikki hänen puheensa, uskoisinpa senkin, jos hän täst'edes lupaisi olla valehtelematta. Kirjoita näillä sanoilla. Fredrik Kalotaille taasen — ei, älä lähetä hänelle mitään, — sillä hän saattaisi tehdä kirjeestäni velkakirjan; hän tulee muutenkin, vaikka minä puoli vuotta sitten koiruuttani annoin heittää hänet ulos ovesta. Viimeiseksi kirjoitat Antti Kutyfalville, että hän unohtaisi sen pienen selkäsaunan, jonka Mikko Kiss veikko meidän kaikkien nimessä hänelle antoi; sopikoon Mikon kanssa, minä laitan hänelle jonkun henkilön, jolle hän saa vihaansa purkaa, paremman puutteessa esimerkiksi viskaalini. Ymmärrätkö, herra?
Viskaali nyökkäsi päätään.
— Antaisinpa herralle kättäkin, koska kerran sovintopuuhissa olen, joll'eivät sormesi olisi noin saakelin mustat. Mene ulos pesemään kätesi ja tule tänne jälleen!
Viskaali totteli, meni ulos ja pesi puolen tuntia sormistaan vanhaa piintynyttä likaa. Kun hän palasi takaisin, seisoi Juhana-herra ikkunan ääressä katsellen pihalle, kädet selän takana, eikä ollut hänen tulostansa millänsäkään.
Viskaali seisahtui odottamaan. Odotti puoli tuntia, niin jo kääntyi
Nabob ja viittasi hänelle:
— Herra istuu kirjoittamaan!
Armollisen herran ääni värähteli omituisesti, mikä seikka olisi hämmästyttänyt jokaista muuta paitsi viskaalia.