— Kyllä mennään. Ei sen vuoksi tarvitse niin kovin karjua, vastasi vanha heitukka. Enhän saata nyt hyppelemään ruveta, kun nuo kirotut tilikirjat vielä päässäni pyörivät.
— Vai niin! Hyvä, että muistutit. Milloinka sinä teet tilin niistä sadasta floriinista, jotka sait viimeksi Debreczeniin matkustaessasi? Katsokaamme, miten olet oppinut lukua laskemaan.
— Helposti tehty, vastasi Paavo karskisti viiksiänsä väännellen. Pari kertaa nykäisi hän takkinsa lievettä edestä, sukaisi tukkaansa, veti mahavyötä kireämmälle, yskähti pari kolme kertaa sekä vastasi:
— Armolliselta herralta olen saanut sata floriinia setelirahaa. Siitä on taskussani jäljellä vielä puoli kreutzeriä, muut rahat ovat syödyt, juodut; summa summarum: sata floriinia.
Juhana-herra oli naurusta haljeta.
— Sinä teet samanlaisen tilin kuin entinen lähetystö: "tultiin, mentiin: sata floriinia; syötiin, juotiin: sata floriinia; yhteensä kolmesataa floriinia."
— Aivan niin, oli vastaus.
— Mene nyt noutamaan viskaalia. Käske hänen tuoda hyvä kynä mukanansa, sillä hänen pitää kirjoittaa.
Neljännestunnin perästä toi Paavo viskaalin.
Emme tiedä, mistä Juhana-herra oli tämän merkillisen miehen onkinut; mutta mainion hyvin hän toisten rinnalle sopi.