— No! Mitä puhetta se on? Muista puhua Kárpáthin suvusta kunnioituksella!
— Mitä? — virkkoi Paavo kädet selän takana. Aikooko armollinen herra hieroa sovintoa hänen kanssansa, hänen, joka on niin armollista herraa loukannut?
— Mitä se sinulle kuuluu?
— Eipä niin rahtuistakaan; ja vaikkapa hiukan kuuluisikin, niin olen vain kelvoton heitukka, jonka ei tulisi puuttua herransa asioihin. Sopikaa vain! Minulle yhdentekevää. Syleilkää, suudelkaa vain toisianne! Eihän tuo kelpo poika ole minua loukannut, vaan armollista herraa; jos armollisen herran mieli tekee, niin sopikaa pois!
— No, heitä narrimaisuudet, virkkoi Juhana-herra leikkisästi.
Kerropas, ketä vielä on tullut?
— Roistoväen joukosta on täällä Pukkancsin vouti, toi hirveän suuren juuston, sekä Dudan kirkkoherra, jota minä en voi kärsiä.
— Eipä hän sinusta paljoa välitä.
— Pitäisikö vielä? Muutenkaan en voi häntä kärsiä.
— Miks'et, vanha houkkio.
— Kun hän joka kerta minut tavatessaan kyselee armollisen herran vointia. Mitä hänelle kuuluu armollisen herran vointi? Ei hän mikään tohtori ole.