— Hyvä herra, minua hämmästyttää tämä suuri kunnia, joka minulle tapahtuu. Teillä on vuotuisia tuloja puolitoista miljoonaa, te olette äärettömän rikas mies, Raamatun Nabob. Mutta minä tiedän, ettei rikkaus ole sama kuin onnellisuus. Tunsin köyhän tytön, jonka vanhemmat naittivat rikkaalle herralle, mutta vaimo vedettiin itsemurhaajana äskettäin Tonavasta ylös. Minä tahdon tehdä hoidokkaani onnelliseksi, mutta en anna häntä kenellekään rahojen, rikkauden vuoksi.
Kárpáthi jäi istumaan ja tarttui taas ystävällisesti käsityöläisen käteen.
— Istukaa, arvoisa mestari. Jo heti nähdessäni teidät olin valmistunut tähän vastaukseen. Te tahdotte valmistaa onnellista, rauhallista tulevaisuutta hoidokkaallenne, ja siinä te teettekin kiitettävästi. Te aiotte antaa hänelle kauniin omaisuutenne; ehkä olette myöskin valinnut hänelle kunnollisen, rehellisen, taitavan ja raittiin miehen, jonka rinnalla tyttö saisi rauhassa elämän polkua astella. Mutta kohtalo ei tottele teitä. Tyttö on syntyisin onnettomasta suvusta, hänen veressään on synnynnäinen taipumus kevytmielisyyteen; hänen kasvatuksensa on alkanut ylpeyden, nautinnonhimon, loisteliaisuuden koulussa. Myöhemmin alkanut ankarampi kasvatus on vain ehkäissyt, mutta ei pois juurittanut entisiä muistoja ja haluja. Hän on kuullut rikosta ylistettävän, tapain ankaruutta pilkattavan. Vaaditaan sangen lujaa luonnetta sanomaan makeata karvaaksi ja karvasta makeaksi. Jos olisitte kasvattanut hänet pienestä lapsesta saakka siveyden sääntöjen mukaan, niin saattaisitte ehkä taata hänen siveytensä ja tyytyväisyytensä. Mutta te saitte hänet hoitoonne siinä iässä, jolloin sydän jo tuntee. Koko maailmassa ei ole taikakeinoa, millä näitä tunteita sittemmin poistaisi. Tytön mieleen pääsi jo ylpeys, loisteliaisuus juurtumaan. Ettekö huomannut, miten hän kylmeni valitsemaanne nuorukaista kohtaan, heti kun sai päähänsä, että hänestä tulee maailman ihailema, kadehtima kaunotar. Ensin luuli hän pääsevänsä siksi äänensä avulla; nyt hän ei sitä enää usko, sillä joku on sanonut tytölle, että hänellä on huononpuoleinen ääni; mutta vietti on jäänyt sydämeen, halu loistaa, elää komeudessa ja ylellisyydessä. Vielä inhoaa hän keinoa, jolla tämän voisi saavuttaa. Mutta anna tulla ikävän, intohimojen, veren vaatimusten, taikka mieliharmin hetkiä, kuka silloin voi estää tyttöä lankeamasta, kun hän itse tahtoo langeta.
— En usko, hyvä herra, en usko ollenkaan, mitä puhutte. Aavistan teidän puhuvan totta, mutta kumminkaan en usko. Jos niin onkin yleensä laita, kuin te sanotte, niin on minun hoidokkaani poikkeus.
— Sitä en kiellä. Mutta tietäkää, että useat edistävät teidän hoidokkaanne lankeamista, sillä huhu hänen kauneudestaan on laajalle levinnyt ja samalla hänen siveydestänsä myöskin. Siveys onkin, hitto vie, enimmän viettelevä syötti! Älkää milloinkaan puhuko naisen siveydestä, jollette tahdo, että varkaat sen löytävät ja varastavat. En minäkään tahdo vastoin tytön tahtoa naida häntä enkä myöskään vaadi teitä kehoittamaan häntä siihen, vaan ilmoittakaa tarjoukseni suoraan näin: eräs rikas ylimys pyytää sinua vaimoksensa; kosija ei ole nuori eikä kaunis eikä liioin rakastettavakaan, sopisi hyvin sinulle isoisäksi, mutta sinulla ei olisikaan häntä kohtaan muita velvollisuuksia kuin mennä hänen kanssansa vihille ja kunnioittaa häntä. Jos tahdot, niin saat asua vaikka toisessa komitaatissa. Luuletko ylhäisen nimen ja rikkauden tuottavan onnellisuutta? Suostutko tarjoukseen? Jos tyttö vastaa kieltävästi, niin minä koetan tyytyä, me olemme asiasta vaiti, enkä minä tule teitä enempää vaivaamaan. Kasvatusisän velvollisuutena on näin tehdä. Annan viikon mietintäaikaa. Viikon perästä lähetän tänne uskotun mieheni, joka nyt on tuolla vaunujen luona, — sillä en tahtoisi itse tulla noutamaan ehkä rukkasia — kysymään, olenko unohtanut tämän sormuksen tänne. Jos vastaus on kieltävä, niin lähetätte sormuksen takaisin, mutta jos tarjoukseeni suostutaan, niin käskette asianomaisen itse tulla sitä noutamaan.
Näin sanoen nousi ylimys tuolilta ja antoi jäähyväisiksi ystävällisesti mestarille kättä jättäen hänet sekavia ajatuksiansa selvittämään.
Boltay alkoi kävellä levottomana edestakaisin lattialla. Mitä tehdä? Hän myönsi Kárpáthin olleen oikeassa. Tyttö ei varmaankaan voi vastustaa hyvää tarjousta, vaan on suostuva. Eikä tule onnelliseksi. Mitenkä hän voisikaan onnelliseksi tulla? Jos mies elää kauan ja Fanny pysyy uskollisena, niin tulee hän kuihtumaan surusta seurassa, johon vain onnen oikku on hänet koroittanut, jossa häntä ylenkatsotaan, halveksitaan, koska hänellä ei ole muita ansioita kuin hänen kauneutensa. Jos hän suostuu tarjoukseen, niin menettää hän paljon, menettää omantunnon rauhan, jota rikkaus ei voi korvata. Mutta jos hän saa tietää tarjouksen, on hän varmaan suostuva; — lapsen mielen suuri loisto helposti lumoaa. Ja tarjous ei olekaan hylättävä; yksi maan rikkaimpia ylimyksiä pyytää köyhää, koditonta porvaristyttöä vaimoksensa. Ken ei pitäisi tätä suurimpana onnena? Maailma varmaan sanoisi ihan hulluksi sitä, joka semmoisen tarjouksen hylkäisi.
Boltay jo aikoi salata tytöltä koko asian. Mutta se olisi sopimatonta.
Hän ei ole tottunut valehtelemaan.
Hänen mieleensä tuli hyvä keino. Meni hakemaan Santeria.
Tämä teki paraikaa mestarinäytettänsä, komeata pöytää kauneine leikkauksineen ja monine salalaatikkoineen.