— Siinä suhteessa saatte olla huoleti. Teitä ei ole kukaan panetellut tyttärenne kuullen, ja Fanny on jalomielinen tyttö. Hän on rakastava äitiänsä vastoinkäymisissäkin. Minä vien teidät hänen luoksensa maalle, jonne hänet lähetin pelastaakseni hänet muutamista ilkeistä juonista. Hän asuu siellä tätinsä kanssa. Teresa on tosin hieman ankara nainen, mutta kyllä minä hänet pian rauhoitan.
— Oi hyvä herra, minä en toivokaan pääseväni Teresan rinnalle, vaan rupean hänelle piiaksi, kunhan vain saan olla tyttäreni luona.
— Puhutte mielettömiä, ärjäsi kunnon Boltay; minulla on piikoja kyllin, niin ettei holhottini äidin tarvitse työtä tehdä. Tunnin perästä tulette kanssani maalle. Muut seikat jätätte minun haltuuni.
Rouva Mayer aikoi vielä kerran suudella mestarin saappaita, mutta kunnon mies pakeni tuommoista tunteellista kohtausta ja jätti rouvan yksin huoneeseen, luvaten tulla tunnin päästä takaisin. Hän kehoitti rouvaa ottamaan ikkunalta hengellisiä kirjoja ja lukemaan niitä sillä aikaa.
Tätä tunnin poissa oloansa käytti Boltay-mestari menemällä vaatemyymälään ostamaan valmiita vaatteita rouva Mayerille, sillä hän ei rohjennut viedä äitiä hänen tyttärensä luo tuollaisessa kurjan kurjassa asussa. Kokonainen puku muassaan palasi hän takaisin, ja rouva Mayerin monet estelemiset eivät vähintäkään auttaneet, vaan hänen täytyi kuin täytyikin vaihtaa repaleinen pukunsa uuteen.
Sangen luultavaa on, ettei Boltay-mestarilla tällaisissa ostoksissa ollut niin hyvää kauneuden aistia kuin eräällä edesmenneellä kansalaisellamme, jonka haltuun eräs ylhäinen nainen uskoi korukalujensa ostokset. Mestari etsi vain avaraa ja lämmintä, eikä liioin kysellyt, minkä vuoden muotia kukin puvun osa oli. Senpätähden rouva Mayer, ollen yksin huoneessa uudessa asussa, ei voinut olla naurahtamatta katsahtaessaan peiliin, suruissansakin purskahti hän nauruun nähdessään ulkomuotonsa. — Tyttäret ja nuoret herrat kotona olisivat varmaan naurusta pakahtuneet, jos olisivat nähneet hänet tuollaisissa tamineissa!
Mitä?
Aivan niin, tyttäret ja nuoret herrat kotona.
Sillä uskoaksemme tämän murhenäytelmän totuutta pitäisi meillä olla yhtä vahva usko kuin Boltay-mestarilla. Koko rouvan monologissa ei ollut sanaakaan totta. Rouva Mayer ei ollutkaan joutunut riitaan tytärtensä kanssa, eivätkä he häntä pois ajaneet, eikä hänen siis ollut syytä Tonavaan mennä, vaan asian laita oli seuraava:
Abellino (taasen hän) rupesi sitä rajummalla innolla toteuttamaan tuumaansa, kun hänen viimeisinä aikoina oli näissä puuhissa käynyt huonosti. — Äskettäin oli hän herra Griffardilta saanut viimeiset satatuhatta frangia toisesta miljoonasta. Abellinoa seurasi yhäti eräs palkollisista pankkiirin vakoojana. Tämä oli kirjeellä antanut heti tietoja tapauksista Kárpátfalvassa Juhana-herran nimipäivänä. Saatuansa tietää Juhana-herran olevan kuoleman kielissä, lähetti herra Griffard Abellinolle sadantuhannen frangin sijasta kaksisataa tuhatta, mikä summa tietysti oli kaksinkertaisena takaisin maksettava. Erehdyksestä muka oli tullut niin paljon lähetetyksi. Neljän päivän perästä sai hän toisesta kirjeestä tietää, että setä olikin jäänyt elämään. Mutta silloin olivat rahat jo matkalla ja saapuivat perille parhaaseen aikaan Abellinoa lohduttamaan.