Tyttö alkoi heti äidin vaiettua vaistomaisesti itsekseen rukoilla Herran rukousta. Kädet oli hän jo ennen laskenut ristiin värisevälle rinnallensa. Kiireesti luki hän rukouksen ja oli iloissaan, kun pääsi loppuun, ennenkuin äiti ehti keskeyttää.
Tuokion kuluttua jatkoi rouva Mayer taas puhettansa.
— Semmoinen on tämä maailma. Jos tyttö olisi joutunut kunniallisiin naimisiin, niin ei koirakaan olisi häntä haukkunut. Nyt hänestä puhuu koko maailma, ja kaikki häntä kadehtivat. Syystä kadehtivatkin. Hän vain nauraa heille kartanossansa. Panetelkoot vain, hupsut! Ei se häntä haittaa. Parempi näin olikin tyttöparalle. Jos hän sen sijaan olisi mennyt porvarille, kuten vanhemmat vaativat, niin olisi hänellä nyt viheliäinen olo. Mies otti sitten, näet, toisen tytön, ja kolme vuotta yhdessä oltuansa puuhaavat he jo avioeroa. Jollei heillä olisi kolme lasta, niin olisivat he jo aikoja sitten eronneet. Mies juo, lyö korttia, tuhlaa rahansa ja pieksee joka päivä vaimoansa. Jos Teresa olisi hänelle mennyt, niin olisi hänellä ollut sama onnettomuus tiedossa. Useinhan vanhemmat laittavat lapsillensa hyvää, joka muuttuu pahaksi; usein taasen luulevat suuren onnettomuuden tapahtuneen lapsille, mutta heitä kohtaakin mitä suurin onni. Onko sinun vilu, Fanny?
— Ei, ei, kuiskasi tyttö aivan kuin kuumeesta vapisten.
— Onhan sinun vilu; kuulen, kuinka hampaasi kalisevat. Odotas, minä tuon enemmän peittoa. Tai hieronko jalkojasi?
— Älkää! Minun ei ole vilu, änkkäsi Fanny. Häntä kauhisti ajatus, että äiti tällä hetkellä saattaisi koskettaa häntä.
Rouva Mayer tyyntyi tyttären vakuutuksesta. Hän oli hyvän aikaa vaiti.
Fanny luuli hänen jo nukkuvan.
— Kuules, Fanny, sanoi hän äkkiä, joko nukut?
— En, vastasi tytär. Oli utelias saamaan tietää, mitä nyt rupee kuulumaan. Ihminen on usein uhkarohkeasti utelias; hän tietää, että häntä kauhistaa uutinen, mutta kumminkin tahtoo sen kuulla.
— En tiedä, mikä vaivaa, puheli rouva Mayer, en saa unta silmiini, en rahtuakaan. Ehkä olen tottumaton huoneeseen. Kun ei vain kävisi samoin kuin eräälle herrasmiehelle, joka makasi yksin oudossa paikassa, missä ikkunaluukut olivat suljetut; kun hän aamuyöstä, näet, meni katsomaan, joko kajastaa, niin joutui hän kellokaappiin ja arveli koko maailman olevan mustan ja kummallisen.