Fanny näytti asiata miettivän.
— Jos hän päättää, on se siis hänen oma vahinkonsa. Kuusikymmentä tuhatta floriinia jää kumminkin meidän käsiimme.
"Mikä mielevä tyttö! Ei ole niin liehakko kuin sisarensa. Ei anna niin helposti itseänsä narrata. Sepä vasta on oikein minun lapseni." Näin ajatteli rouva Mayer iloissaan käsiänsä hykertäen.
Silloin seppä takoo, kun rauta on kuuma.
— Niin, tyttöseni, nuo haaveilut ovat tosin hyviä, mutta pian niistä nälkä tulee. Herrat runoniekat kirjoittavat ihanteista, mutta etsivät kuitenkin rahan lähteitä. Koko maailma haalii tähän aikaan vain rahoja. Rahallinen mies on rehellinen mies. Kerjäläinen saa kyllä olla kunniallinen, ei kukaan hänestä välitä. Vielä olet nuori, vielä käyt kaupoiksi. Mutta kauanko kauneus kestää? Kymmenen vuoden kuluttua se on mennyttä kalua. Mitä hyötyä sinulla on siitä, että kulutat nuoruutesi jumalisuudessa, karkoittaessasi kaiken ilon luotasi?
— Tuo akka puhuu, aivan kuin ei häntä ikinä olisi ristittykään. Pelkkää maailmallisuutta! Uskonto on muka vain runollista haaveilemista.
— Ei kymmentä vuottakaan kestä tällä tavalla kauneutesi, jatkoi painavammin rouva Mayer, sillä naiset, jotka elämän riemuja karttavat, kuihtuvat pikemmin.
— Hiljaa, Boltay tulee!…
Vanhus astui sisään, sanoi hyvää huomenta ja kysyi, oliko mitään asiaa kaupunkiin, sillä hän lähtee heti sinne; hevonen on jo valjaissa.
— Äiti tahtoisi lähteä kotia, vastasi Fanny. Setä kai tekee hyvin ja ottaa hänet mukaansa.