— Eivät niinkään, he menivät jo aikaisemmin, ja Fanny neiti läksi pari tuntia sitten kyytihevosella.
— Ai ai! — Mitä tyttö ajatelleekaan? Ehkä aikoo narrata äitiänsä ja on sentähden lähtenyt saalistansa saamaan? Kunhan ei vain kukaan olisi hänelle selittänyt, että moisissa asioissa on paras toimia ilman välittäjää? Sepä olisi kaunista, jos tyttö olisi äitinsä pettänyt!
Nyt ei muuta kuin takaisin ajurin luo! Takaisin Pressburgiin, ja aika kyytiä! Minne tyttö lienee joutunut? Kun hän ei vain sillä aikaa ehtisi tavata Abellinoa! Vai lieneekö hän muuttanut mieltään eikä tulekaan? Jokainen jo tietää, että iltahuvit ovat häntä varten laitetut. Ei, ei ole mahdollista, naisen sydän kyllä tunnetaan. Pikemmin on pelättävä, ettei Fanny esiinnykään äitinsä seurassa. Yhdentekevä! Hänen toimestansa, hänen vaivojensa hedelmänä on kuitenkin kaikki tämä, sillä hän sai tytön suostumaan. Voi niitä äidin suruja!
Jo kokoontuu vieraita Kecskerey herran saleihin, jo keräytyy talon portille sulottaria, jotka hienosti keimaillen sallivat vaunuista alas astuessansa silmälaseilla varustettujen nuorten herrojen tarkastaa heidän jalkojansa. Eteisessä kokoavat lainattuihin livreijoihin puetut palvelijat vierasten nimikortit, jotka tavan vuoksi tarkastetaan, sekä päällysvaatteet ja hunnut. Isäntä, armollinen herra Kecskerey, ottaa ovella ystävällisesti vieraita vastaan. Kukin tietää, ettei huveja ole hänen varoillansa laitettu, hän tietää myöskin aivan hyvin, että jokainen tietää tämän asian. Mutta kuitenkin kumarrellaan niin syvään, kuin Kecskerey herra olisi todellinen isäntä ja tulijat hänen vieraitansa. Hänen kimakka nenä-äänensä kuuluu yli toisten puheen.
— Iloitsen, kun ette ylenkatsonut kutsumustani. — Teidän armonne tuo läsnäolollaan suurta kunniata huoneelleni. — Mesdames, (hyvät naiset!) suvaitsitte muistaa vielä todellista suosijaanne. — Sangen kauniisti teitte, hyvä herra, kun keskeytitte opintonne minun tähteni! — Kreivitär, vieraat ihastuvat varmaan ihanasta laulustanne, j.n.e.
Sitten tulee nuoria gentlemanneja, joita isäntä tervehtii luonnollisella "alkulauseella".
Arvoisa isäntä koettaa kaikin voimin huvittaa vieraitansa. Jotka eivät vielä tunne toisiansa, vaan tahtoisivat tuttavuutta tehdä, heidät esittelee hän; usein saattavat he ilman hänen esittelemistänsäkin olla vanhoja tuttuja. Runoilijoille antaa hän lehtiä, joissa on luettavana heidän omia tuotteitansa; soittajan asettaa hän pianon ääreen ja hänen selkänsä taa jonkun soittoa ylistämään. Jokaiselle tietää hän sanoa jotakin hauskaa, tuoreita uutisia, lystikkäitä kaskuja jakelee hän vierasryhmiin; teetä hän kantaa paremmin kuin kukaan muu ja ehtii kaikesta huolta pitää. Hänpä vasta on oiva isäntä.
Vihdoin tulee Abellino. Ei ehtinyt ennen tulla. Käsivarresta taluttaa hän sisään vanhaa outoa herraa, jonka hän ohjaa suoraan isännän eteen ja esittelee.
— Ystävämme Kecskerey; herra Griffard, pankkiiri.
Kumarruksia, tervehdyksiä, kädenpuristuksia.