Ensin esiintyvät taiteilijat, lauletaan, soitetaan huilua ja pianoa, sitten tanssitaan pianonsoiton mukaan muutama kierros katrillia ja valssia, sitten mennään hyvässä järjestyksessä illalliselle, jolloin naiset istuvat pöydässä, miehet syövät seisoen, muutama lasi samppanjaa tyhjennetään läsnäolevien naisten tai mainioitten vierasten kunniaksi. Illalliselta päästyä tanssitaan taas pari katrillia ja valssia. Kun kello on lyönyt yksitoista, rupeavat naiset tekemään lähtöä; vain muutamia keikareita — nuoria ja vanhoja — jää viinejä maistelemaan ja korttia lyömään.
Tästä voi kukin havaita, että näissä iltahuveissa ei tapahdu pienintäkään loukkausta sopivaisuutta ja siveyttä vastaan.
Eikä Kecskerey herra sitä sallikaan! Hän on ylpeä maineestaan. Hän vain antaa ihmisille tilaisuutta kokoontua yhteen, mutta rakkausseikkoihin hän ei puutu. — Se on toisten tehtävä. — Mutta jos häntä kumminkin parittajaksi sanottaisiin, niin on siihen ainoana syynä tuhma kielemme, jolla ei ole kahta nimitystä — samalle käsitteelle!
Mainitsemaksemme päiväksi järjestettiin siis suuret iltahuvit Kecskerey herran luo. Kustannukset olivat Abellinon kukkarosta kotoisin, vaikk'ei oikeastaan hänenkään, vaan Fennimoren, joka oli illalla Fannyn tullessa häviävä vetonsa ja maksava Abellinolle tuhannen tukaattia. Asia oli niin varma, ettei sitä enää tarvinnut salassa pitää. Pila oli hieman englantilainen. Abellino oli näet luvannut kuusikymmentä tuhatta floriinia voittaaksensa tuhannen tukaatin vedon, muut asiat olivat muka sivuseikkoja.
Huveihin oli koko hieno maailma kutsuttu, vapaamielisiä naisia, hupaisia rouvia, suosittuja muotinaisia, mies- ja naistaiteilijoita, sinisukkia ja runojansa lausuvia runoilijoita, keikareita, herkkusuita, älykkäitä tilanomistajia. Vierasten paljous milt'ei saattoi sanomalehtimiesparan pään pyörälle, kun hänen piti kirjoittaa kustakin vieraasta ylistyslause.
Aamulla juhlapäivänä, joka nuorempien isänmaanystävien mielestä oli tärkeämpi kuin ajan polttavin valtiopäiväkysymys, istui rouva Mayer ajuriin samassa puvussa, jonka Boltay oli hänelle ostanut. Tiellä mietti hän seuraavan keinon: hän jättää ajurin metsän reunaan ja menee jalkaisin Boltayn taloon. Siellä sanoo hän tulleensa kaupungissa käyneitten maalaisten rattailla. Fannyn kanssa hän sitten menee kävelemään, muka viljatoukoja katselemaan, ja saavuttuansa ajurin luo istuvat he rattaille, ja sitten hyvästi!
Tällaisissa aikeissa saapui hän onnellisesti Boltayn maataloon. Taivaallinen kaitselmus oli hänelle niin armollinen, etteivät kädet eivätkä jalat tiellä murtuneet.
Mutta tiedustellessaan Fannyä sai hän hämmästykseksensä kuulla, että neiti jo aamulla oli lähtenyt Pressburgiin.
Rouvalla oli syytä pelästyä.
— Ehkä vanhukset ovat hänet sinne vieneet?