Abellino jäi pelaamaan, voitti yhä ja suututti ylpeällä, pilkkaavalla käytöksellään niitä, joilta hän voitti. Hänellä oli perin hyvä onni tänään. Oikeinpa täytyi sydämen pohjasta nauraa.
— No! —- virkkoi hän kokoillen setelitukkuja taskuunsa; minuun sopii sananlasku yhtä hyvin kuin Fennimoreenkin.
Läheisessä huoneessa tapasi hän palvelijan, joka oli häntä jo kauan etsinyt. Rouva Mayer odottaa häntä, on täällä eteisessä, ei voi tulla sisään, sillä on tullut matkalta eikä ole ehtinyt muuttaa pukua.
Tämä ei ollut mikään hyvä enne! Abellino riensi heti rouvan puheille. Tämä kertoi, ettei hän ollut tavannut tyttöä, mutta kyllä Fanny varmaan tulee, koska oli luvannut.
Abellino suuttui tästä sanomasta ja jätti rouvan seisomaan eteiseen.
Saakeli! Jos he olisivatkin pettäneet minut!
Sisällä hän ei saattanut ilmaista harmiansa, vaan oli edelleenkin olevinansa iloinen, kopea, voittoisa. Mieluummin olisi hän menettänyt kaikki rahansa kuin tuon tytön.
Asiain näin ollen oli hänestä sangen ikävä nähdä Fennimorea kalpeana, ja hän alkoikin miettiä, eiköhän olisi paras sopia hänen kanssansa.
Vielä toisen kerran meni hän rouva Mayerin luo kysymään, oliko hän sanonut tytölle, että herra aikoo naida hänet.
— Sanoin kyllä, ja Fanny näytti siitä olevan iloissaan.