Maalaistytöt, joiden virka kartanossa oli hyvin epämääräinen, lähetettiin kotia, kukin syntymäpaikoillensa.

Kiroilemisestansa ja likaisista kasvoistansa kuuluisat palkolliset ajettiin ulos karjataloihin paimeniksi.

Kaikkien palkollisten käskettiin kohdella rouvaa mitä suurimmalla kohteliaisuudella, eivätkä he enää saaneet kartanossa ehdoin tahdoin tepastella.

Viskaalille annettiin kolme päivää aikaa pestä kätensä ja kasvonsa puhtaiksi. Samassa annettiin hänen tietää, että hän heti saa virkaeron, jos hän kerrankin vielä tulee kartanoon kynsilaukkaa syötyänsä.

Martti sai viran kartanossa, pääsi armollisen rouvan ajuriksi, ja hänen vaimonsa tuli kamarineitsyeksi. Lauhkeimmista hevosista valittiin neljä vaunuhevosiksi, muutamia erivärisiä taas ratsastusta varten. Martin piti kasvattaa ne niin sävyisiksi kuin lampaat, sillä ne tulevat kantamaan kaunista, kainoa naista.

Herra Pietari itse lähti Pestiin ostamaan komeita ajoneuvoja, huonekaluja, mattoja. Vaikka hänellä oli jalassa vain rasvanahkasaappaat ja hän asui maalaistuvassa, niin oli hänellä kuitenkin niin hieno aisti ja hyvä käsitys herrashuoneitten varustamisesta, että Kárpátfalvan kartanosta se osa, joka oli rouvan asunnoksi valittu, ja jossa ikkunat olivat puistoon päin, tuli ihan toisenlaiseksi.

Kaikki irstaat kuvat, joita oli koottu joka huoneeseen, otettiin puis kehyksistänsä ja sijalle pantiin kauniita maisemakuvia ja muita vakavia maalauksia. Entiset vietiin ullakolle. Puhdistusinnossaan herra Varga vielä sai vanhojen freskomaalauksienkin jumalattaret ja jumalat elämään siivolla. Hän näet antoi maalata alastomien jumalatarten suojaksi verhoja, ja Apollo sekä Bacchus saivat sangen kauniin manttelin kumpikin.

Kaikki mikä oli sopimatonta tai muistutti entisiä hurjia seikkailuja, korjattiin huolellisesti pois. Puutarhasta hävitettiin salaiset piilopaikat, kartanosta salaovet ja -rappuset; kylpykamari muutettiin kasvihuoneeksi ja entinen museo tehtiin kylpyhuoneeksi.

Suuresta juomasalista vietiin pois kaikki entisten mässäämisien muistot. Puutuolit ja suuri pöytä saivat marssia ulos, ja niitten sijaan tulivat suvun hallussa olevat vanhat raha- ja maalauskokoelmat. Päihtyneitä vieraita varten laitetut pienet kamarit, joihin päästiin eräästä pitkästä käytävästä, laitettiin väliseiniä särkemällä isoksi saliksi palvelijattaria varten. Kukaan ei voisi kertoa nuorelle rouvalle: tässä oli Juhana-herra päissään, tässä silloin ja silloin tapeltiin, tässä asuivat hänen lemmittynsä. Kaikki entisten syntien jäljet olivat tarkkaan poistetut.

Puutarhan takana oleva sirkusrakennuskin revittiin maahan, jottei rouvalle ruvettaisi kertomaan, miten ennen täällä oli hauskaa elämää, kun Juhana-herra kerrankin esimerkiksi asetti kaksitoista maalaistyttöä hurjien oriitten selkään, joita heitukat vielä pitkillä piiskoilla pelättelivät. Oli sangen lystiä muka, kun tyttö toisensa perästä tipahti maahan. Yhden hevoset tallasivat kuoliaaksikin.