Flora nauroi makeasti isännän hauskoille aavistuksille, ja suloisella äänellä vastaten koetti hän hänen pahoja luulojaan poistaa.
— Ei niinkään. Hänen täytyi äkkiä matkustaa Wieniin.
— Aavistinpa, että hän on kaukana. Ikävä vain, että Rudolf on poissa, sillä hän lupasi läsnäolollaan kunnioittaa juhlaamme.
— Siksi hänen on määrä tulla kotiin. Hän lupasi minulle palata siksi.
— Epäilemättä hän siis tuleekin. Kauniille naiselle annettua sanaa ei saa syödä. Kun häntä niin väkevä magneetti vetää, niin täytyy hänen pian suoria matkansa. Jolleivät ilmapurjehtijat vielä ole keksineet keinoa ohjata ilmalaivojansa, niin minä heille ehdottaisin, että ottaisivat Rudolfin mukaansa, sillä hänen sydämensä magneettivoima vetää häntä aina vaimonsa luokse.
Naiset nauroivat kokkapuheelle. Ilahuttavaa olikin Juhana-herran suusta moisia kuulla, hänen kun oli aina ollut tapana päästää hyvin typeriä kompia, jotka tosin olivat sangen tylsiä, niin etteivät ketään liioin loukanneet.
Marion neiti tointui sillaikaa yskästään ja otti taas keskustelun ohjat käsiinsä.
— Täytyy todellakin myöntää, ettei taivaan alla ole toista niin hellää ja hyvää aviomiestä kuin Rudolf on. Suokaa anteeksi, naapuri, kun loukkasin teitä näin sanoessani! Mutta se on totta. Tekin olette hyvä, kohtelias puoliso, mutta Rudolfin vertaista ei löydy. Hän on oikea enkeli, kerubim, mies, jommoisia ihmisten ihmeeksi syntyy yksi sadan vuoden kuluessa.
(Ottakaa tästä osanne kaikki kolme! Rudolfin rakkautta hänen vaimonsa ei ole ansainnut, vaan hän on kerubim. Rudolf ei ole toisten miesten kaltainen, esim. Juhana-herran. Sinä rouva parka saat itkeä kuullessasi niin esikuvallisesta rakkaudesta puhuttavan; toisten onnen näkeminen ja kuuleminen lienee tikarin pisto sydämeesi.)
Flora koetti suunnata puhetta toiselle tolalle.