— Niin, tätiseni, minä jään vähäksi aikaa Fannyn luokse.
Hämmästyen katseli Marion neiti ensin huoneen joka nurkkaan ja sitten kattomaalauksiin, ikäänkuin epätietoisena, kuka tuo Fanny lienee.
— Tuhannesti anteeksi, rouva! Vasta nyt tuli mieleeni, että Fanny on ristimänimenne. Pääni on ihan sekaisin monista nimistä, joita herra Kárpáthin "jurium director" ("oikeustirehtöri") on korviini sättinyt. Kárpáthin suku on sangen laaja; sen naispuoliset jäsenet ovat sukulaisia maan etevimmille perheille.
(Ymmärrätkö yskää? Sinun sukuasi täällä vielä tarvittiin!)
Mutta pistos ei enää pystynyt. Flora naurahti iloisesti.
— Nyt löytyy "Fannykin" arvoisassa Kárpáthin sukutaulussa.
Fannykään ei voinut olla nauramatta Floran vastaukselle, ja kun nauru tarttuu — suokaa anteeksi armollinen Marion neiti — tuli Juhana-herrakin niin hyvälle tuulelle, että hänen täytyi istua nojatuoliin ja nauraa vatsan täydeltä.
Mutta Marion neiti seisoi ihmetellen, kuivassa kädessään pitkä päivänvarjo, ikäänkuin Diana, joka ampui jäniksen sijasta oman koiransa. Hän ei ymmärtänyt, mistä nuo ihmiset olivat niin hyvälle tuulelle tulleet, vaikka hän oli ahkerasti koettanut heitä suututtaa.
— Ja kauanko on — kestävä — tuo — vähä aika? — kysyi hän Floralta pisteliäästi sanojansa punniten.
— Vain viikon, tätiseni!