Kreivi Erdey hupsuuttaan jälitteli pitkin matkaa kaikenlaisia taitamattomia ratsastajia, ja hän olikin siihen sangen harjaantunut. Näytti, miten puotipojat sunnuntaisin ratsastavat, hajasäärin, kovasti peläten, ikäänkuin koettaen pysyä laudanpalasella tasapainossa syvällä merellä. Näytti, miten preussilainen talonpoika ratsastaa, istua könöttää satulassa polvet koukussa. Matki lordi Ychsvichia, miten hän kiipeää satulaan hevosen pystyyn hypellessä, sekä juutalaista hevoshuijaria, jonka äsken torilta ostamansa koni väkisin vie täyttä laukkaa arolle toisten hevosten joukkoon. Tällä hetkellä syntyi kova nauru, kun Erdey joutui huomaamattansa omituisten veikkojen pariin ja oli sysätä Mikko Horhin alas satulasta. Siinäkös kiroiltiin tuota saakelin engelsmannia!
Kolme palkintoa oli parhaimmille koirille määrätty. Ensimmäinen oli kultainen malja, toinen hopeainen metsästystorvi, kolmas kaunis karhunnahka. Viimemainittu sentään lienee koirain mielestä paras palkinto.
Ampuma-asetta ei tietysti ole seurassa ainoatakaan. Sellaista ei tämmöisillä retkillä käytetä.
Iloisen seuran par'aikaa kulkiessa pitkin poppelikujaa, näkyy eräs ratsastaja tulevan vastaan.
Jo kaukaa tunnetaan tulija ratsastamisestaan. Kulovalkean lailla leviää seurassa sana: tulipa vihdoin viimeinkin!
Ken tuli? Kukas muu kun sorein ratsumies, rohkein naisten suosija, joka tulee, näkee ja voittaa: — Mikko Kiss!
Helluntaikuningas.
Saavuttuansa seurueeseen rientää hän pyytämään ensin anteeksi naisilta, kun on näin kauan viipynyt poissa, hienosti viitaten, että muka ankarat asiat ovat estäneet, luultavasti kaksintaistelu. Sitten menee hän miesten luo, mainitsee helposti ymmärrettäviä esteitä, helliä seikkoja, hänellä on luultavasti ollut lemmenkohtaus.
Viimeksi miehen nähtyämme, ovat hänen kasvonsa melkoisesti lihoneet, kuten ainakin ihmisen, jolla ei koskaan ole ruumiin eikä sielun vaivoja, jonka ei särje koskaan päätä, vielä harvemmin sydäntä.
Tervehdittyänsä seuran jäseniä ja koiriakin nimeltä puhuteltuansa palasi hän rinnakkain ratsastavien sankaritartemme luo. Erinomaisella taidollaan onnistui hänen sysätä syrjään kaikki ympärillä olevat nuoret herrat, niin että hän pääsi aivan rouva Kárpáthin rinnalle, jota hän pitkittä mutkitta alkoi nimitellä jumalattareksi, ratsastavaksi enkeliksi.