— Onko uusi kartano Pestissä jo valmis?
— Tahtoisitko ehkä siellä asua? — kiiruhti Kárpáthi kysymään, ennättäen siten vaimonsa ajatuksen edelle. Saat vaikka heti muuttaa sinne, ja jollei rakennus ole mieleisesi, vaan haluat parempaa, niin rakennamme ensi talvena toisen, Moskovan Kremliä muhkeamman.
— Kiitoksia, minun tähteni ei tarvitse uutta rakentaa. Kuulkaa, minä olen ajatellut, että alamme elää siellä uutta elämää.
— Niin. Kokoomme hauskoja seuroja ympärillesi, komeita iltahuvia…
— En sitä tarkoittanut. Ajattelen vakavia hyväntekeväisyyden asioita. Meillä on paljon velvollisuuksia ihmiskuntaa, yhteiskuntaa, kärsiviä kohtaan.
Rouva parka! Koettaa sydämensä tuskista päästä pakenemalla kylmien, korkeampien aatteiden piiriin.
— Kuten tahdot. Ilosi olkoon kuivata kärsivien kyyneliä. Ollos onnellinen siunauksista, joita kiitolliset sielut sinulle antavat.
— Lupaatte siis?
— Olen onnellinen voidessani tehdä mielesi mukaan.
— Älkää olko noin myöntyväinen, sillä siten teette minut vain vaativaisemmaksi.