Fanny vapisi, sydämensä sykki kovasti nähdessään Rudolfin lähestyvän. Rouva Szentirmay par'aikaa tanssi erään nuoren ritarin kanssa, joten hän istui yksin.

Rudolf astui kohteliaasti hänen luoksensa ja somasti kumartaen pyysi häntä tanssiin.

Tällä hetkellä hän oli kaunis!

Fanny ei tohtinut häneen katsahtaa. Puoleksi kumartuen ojensi Rudolf hänelle kätensä.

Rouva parka tuskin sai sanoneeksi:

— En voi tanssia. Olen ollut kovin sairaana…

Tätä puhetta täytyi uskoa, koska hän tälläkin hetkellä oli kalman kalpea.

Muutamin kohteliain sanoin ilmaisi Rudolf surkuttelevansa, kun ei ollut onnea saada häntä tanssiin, ja poistui.

Pitkään aikaan ei Fanny uskaltanut katsoa eteensä, luullen Rudolfin vielä siinä seisovan… Vihdoin viimeinkin nosti hän katseensa ja näki — herra Kecskereyn.

— Aivan kuin neitsyt Maaria Karmelin vuorella, virkkoi kunnon kavaljeeri, hattu kainalossa tervehtien ja rohkeasti lähelle astuen.