— Miks'emme?
— Kestäisi kauan.
— Vai niin, Rudolfin on uni! Rudolf parka pelkää puheen kestävän liian kauan. Hyvää yötä siis, Rudolf kulta! Kun menet maata, niin käske kamarineitsyt sisään.
Rudolf nousi, kumarsi ja teki todenteolla lähtöä. Nyt oli tietysti vaimon vuoro antaa myöten.
— Jää tänne; minä vain leikkiä laskin, virkkoi hän hyväilemällä estäen miestänsä menemästä. Oletpa vieläkin huonolla tuulella, kosk'ei kanssasi voi leikkiäkään laskea.
— Päinvastoin aioit ajaa minut pois sentähden, etten ollut tarpeeksi vakava.
— No niin. Oleppas sinä vakava, minä taasen leikkisä. Minä kyselen ja sinä vastaat vilpistelemättä. Tulepas tänne; ruvetkaamme arvoittelemaan! Otaksukaamme, että arvaan mikä sinua vaivaa.
— Saadaan nähdä, vastasi Rudolf mukavasti sohvalle pitkälleen laskeutuen, pää Floran sylissä.
— Olet ehkä kuullut juttuja?
— Sinnepäin.