— Kenestä?
— Jos tuohon kysymykseen vastaisin, niin olisi arvoitus heti selvillä.
Arvaa?
Palkinnoksi tästä vastauksesta täytyi Rudolfin saada suukko.
— Minustako?
— Tarvittaisiin liian suuri kuvitusvoima sinusta huhuja sepittämään.
— Kenestä sitten?
— En vaivaa sinua enää, vaan sanon. Aikeessa kertoa sinulle koko asia tulinkin tänne, mutta en sentään tahtonut tällä kertaa pahoittaa mieltäsi; itse olet todistajani, että vain kovan tutkinnon käytyäni sen ilmaisen. Minä en ollenkaan pidä seurustelustasi ja ystävyydestäsi rouva Kárpáthin kanssa.
— Ah!… Flora ei tietänyt, mitä vastata. Hän oli odottanut kaikkea muuta, mutta ei tätä… Tosiaankin ihmeellistä! Aviomiehet saattavat olla luulevaisia toisten miesten tähden; sinä pelkäät muita naisiakin.
— Minä, näet, rakastan sinua! Puhtaan lempeni vuoksi soisin, että kaikki, jotka sinun näkevät, tuntevat, myöskin sinua kunnioittaisivat, ettei kukaan sinusta vähintäkään pahaa ajattelisi.
— Olenkohan antanut aihetta päinvastaiseen kohteluun?