— Et sinä, vaan tuttavasi. Tuo rouva Kárpáthi on sangen epäiltävässä maineessa.
— Rudolf! Rudolf kulta! Älä puhu pahoin tuosta naisesta; jos tuntisit hänet, niin sanoisit hänen olevan surkuteltavimman vaimon koko maailmassa.
— Tiedän. Ja sentähden sinä sääliväisyydestä teit hänen kanssansa tuttavuutta. Siitä omatuntosi sinua siunaa, mutta ei maailma. Hän on maailman silmissä sangen kevytmielinen nainen.
— Maailma puhuu väärin.
— Ehk'ei aivan niinkään. Hänen entisyytensä antaa tähän arveluun paljon aihetta.
— Mutta hänen nykyisyytensä kumoo tuon luulon kokonaan. Hänen luonteensa ansaitsee kunnioitusta.
Hellästi silitteli Rudolf vaimonsa päätä.
— Flora kulta, sinä olet lapsekas, et kaikkia asioita ymmärrä etkä vastedeskään ole ymmärtävä. On mielipiteitä, rumia ajatuksia, joista sinun viattomalla mielelläsi ei ole aavistustakaan.
— Älä luule minua niin tuhmaksi. Tiedän kaikki. Tiedän, että Fannyn sisaret ovat huonoja, huikentelevaisia naisia ja että hyvät sukulaiset pelastivat Fannyn joutumasta myydyksi, perikadon uhriksi. Tiedän, että nämä seikat ovat maailman silmissä sangen huonoja merkkejä, mutta tiedänpä myöskin, ettei kukaan tohdi häntä tuomita, niin kauan kuin minun käteni lepää hänen kädessään. Kas, tämä seikka tekee minut rohkeaksi, antaa hyvän omantunnon.
— Entä jos hän vetää sinut muassaan perikatoon?