— En ymmärrä, miten?
— Entä jos ruvettaisiin puhumaan sinusta samaa kuin hänestäkin, että olet kevytmielinen, heikko nainen.
— Syyttäkö?
— Eipä aivan syyttäkään. Hän elää turhamielisten miesten parissa, mikä ei suinkaan ole naisen maineelle eduksi Ja sinä joudut rouva Kárpáthin kautta joka päivä samojen miesten seuraan.
— Saarnaatpa ihan kuin Marion neiti!
— Minun luuloni on, että ystävyydestäsi rouva Kárpáthin kanssa saat sen kiitoksen, että sinua myöskin pidetään kevytmielisenä, heikkona naisena.
— Minuako? Kevytmielisenä, heikkonako? — toisti Flora nähtävästi loukkautuneena. Heti hän kuitenkin kohautti olkapäitään. Olkoon menneeksi! Maailma olkoon minulle kohtuuton, kun en vain minä ole kohtuuton lähimmäiselleni. Ja mitä huolin maailmasta, kun sinä olet suurin kalleuteni. Pitäkööt minua kevytmielisenä rouva Kárpáthin tähden, kun et vain sinä semmoisia ajattele; muitten luuloista en välitä.
— Entä jos minäkin pitäisin sinua kevytmielisenä?
Kummastuen nousi Flora Rudolfin viereistä.
— Sinäkö, Rudolf? Minuako? Ajattele, mitä puhut! Sanoitko tuon toden teolla?