Iltapäivällä rupesi satamaan, mikä oli kaksinkertainen onnettomuus, sillä ukko näet oli entistään uneliaampi, eikä Fanny voinut mennä pakoon puutarhaankaan, missä vapaa taivas paremmin suojeli häntä vaaralliselta viholliselta.
Hän tunsi kuumeen polttavan suonissansa. Tiesi, huomasi, että tuo mies, jota hän muutenkin niin mielettömästi rakasti, tahtoo, että hän rakastaisi häntä. Jos mies laskee pilaa, niin on se hirmuista pilaa; jos taasen asiassa on jotakin totta, sitä kauheampaa.
Koputus kuuluu ovelta. Tuskin ehtii hän käskeä astumaan sisään, niin
Rudolf jo tulee kamariin.
Nyt ei Fanny ole kalpea, vaan posket punasta heloittavat. Huomattuansa Rudolfin nousee hän heti seisomaan nojaavasta asennostaan, pyytäen hämillään anteeksi, sillä hänen täytyy poistua, mutta lupaa heti palata ja käskee vieraan siksi aikaa istumaan sekä juoksee ulos huoneesta. Aikoo kutsua seuranaista. Käy läpi pari, kolme huonetta, mutta ei tapaa ketään. Herra tiesi mihin kaikki ovat joutuneet. Ei ainoatakaan palkollista lähitienoilla. Tällä huolestuttavalla tiedolla palasi hän takaisin.
Heti huoneeseen tultuansa huomasi Rudolf, että Fanny äkkiä pisti piiloon erään kirjan, jota oli lukenut, asettaen sen nenäliinansa alle, jottei sitä näkyisi.
Rudolf halusi saada syvemmälti tutkia tämän naisen luonnetta, jonkatähden hän tahtoi tietää, mitä kirjaa Fanny noin koetti piiloon pistää. Nuo ulkokultaiset naiset lukevat siveettömiä teoksia, mutta ovat kuitenkin ihmisten nähden sangen vakavia olevinaan, tuumi Rudolf.
Hän otti kirjan nenäliinan alta ja avasi sen. Se oli rukouskirja. Ja tämän auetessa tuli sen lehtien välistä näkyviin kaksi painettua kukkaa — kurjenmiekka ja amarantti.
Rudolf tuli totiseksi. Sydämensä sykähti. Vasta nyt johtui mieleen, millaiseen vehkeeseen oli ryhtynyt.
Kukat vetivät hänen huomionsa ja ajatuksensa siihen määrään puoleensa, että hän huomasi takaisin tulleen rouvan vasta, kun tämä seisoi kuumeentapaisesti vapisevana hänen edessänsä.
Molemmat säpsähtivät toistensa katsetta.