— Itse sen paremmin tiedätte. Tukkikaa velkojieni suu, jotta pysyisivät poissa!
— Tulisi surku miesparkoja. Kuka menisi surmaamaan verhoilijoita, vaununtekijöitä ja satulaseppiä vain päästäkseen maksamasta heille? On olemassa paljon helpompi keino tyydyttää heidät.
— Miten? — huudahti Abellino harmistuneena. Ehkä samoin kuin Don Juan de Castro, joka lähetti toisen viiksensä Toledoon rahoja saadakseen. Minä en voi sitäkään tehdä, sillä olen antanut ajaa viikseni.
— Mitä aijotte tehdä, jos teiltä tullaan pyytämään rahaa?
— Suorin keino on ampua luoti otsaani.
— Sitä ette saa tehdä. Mitä maailma sanoisikaan kuullessaan ylhäisen unkarilaisen aatelismiehen ampuneen itsensä muutaman vaivaisen sadantuhannen frangin tähden?
— Entä mitä sanottaisiin, jos joutuisin muutaman vaivaisen sadantuhannen frangin tähden velkavankeuteen?
Pankkiiri laski hymyillen kätensä keikarin olalle ja sanoi rauhoittaen:
— Koetetaan auttaa teitä.
Tämä hymyily ja alentuvainen olkaan koskettaminen kuvasi täydellisesti onnenkohtaamaa nousukasta.