Mutta Kecskereyn ei tullut sääli. Hän ei säälinyt ketään onnettomia; hän oli vain onnellisten ihmisten kanssa tekemisissä.
— Minulla siis ei ole muuta tehtävää, mutisi Abellino hampaitansa kiristellen, kuin joko surmata tuo rouva taikka itseni.
Tähän vastasi Kecskerey niin kuuluvasti kuin suinkin kurkku myönsi:
— Jos, veikkoseni, surmaa tuumit, niin lue "Pitavalia"; siitä opit kaikki myrkytyskeinot sekä kasvi- että mineraalimyrkyllä, surmaamistavat sekä puukolla että kirveellä, pistoolilla ja tikarilla, sekä mitenkä murhatun ruumis saadaan piiloon hautaamalla, paloittamalla, veteen hukuttamalla tai polttamalla. Teos on kahdentoista vihkon suuruinen; kun sen on läpi lukenut, luulee jo olevansa murhaaja. Suljen kirjan huomioosi. Hahaha!
Abellino ei ollut kuulevinansakaan.
— Ketä tuo nainen lempinee?
— Katso ympärillesi, veikkonen, ja karkaa jonkun kurkkuun kiinni.
— Tahtoisin tulla tuon miehen tuntemaan tappaakseni hänet.
— Minä tiedän aivan varmaan, ketä hän lempii, puhui Kecskerey.
— Ketä? — kysyi Abellino säihkyvin silmin. Kunpa vain siitä selon saisin!