Teresan kertomuksesta tunsi hän kuusiston, jonka Juhana Kárpáthi oli istuttanut sukuhaudan ympäri, jotta paikka viheriöitsisi silloinkin, kun muualla on kaikki kuollutta ja lumen peitossa.
Santeri jätti reen ja läksi astumaan kentän poikki. Ajaja pistäysi tien vieressä olevaan kapakkaan siksi aikaa.
Tällä välin näemme kaksi ratsumiestä tulevan erästä toista jalkapolkua pitkin. Toinen heistä ratsastaa toisen perässä, taluttaen pitkästä nuorasta neljää isoa metsästyskoiraa.
— Näen ketunjälkiä, Martti, lausuu edellä kulkija perässä ratsastavalle.
— Helposti ne löydämme nuoresta lumesta, kun vain pidämme vaaria, ja ehkä saamme otukset kiinnikin, ennenkuin tulemme Kárpátfalvaan.
Ratsumies näyttää vahvistavan herransa puheen.
— Menepäs sinä aivan jälkiä myöten ja anna minulle kaksi koiraa; minä kierrän sill'aikaa metsän kautta.
Näin sanoen otti hän haltuunsa kaksi koirista, ja sallien seuraajansa mennä edellä poikkesi hän sivulle päin, antaen hevosen hiljaa astella lumessa.
Mutta seuraajan kadottua näkyvistä, muutti hän äkisti suuntaa ja ohjasi hyvää vauhtia suoraan kuusistoa kohden.
Perille saavuttuansa astui hän alas maahan, sitoi hevosen puuhun kiinni ja koirat satulaan sekä lähti kuusistoon.