Toisten kummastukseksi ei Juhana-herra syönyt mitään eikä juonut.
Sanoi vain, ettei tahdo pyhän aterian jälkeen nauttia tavallista ruokaa; ei luvannut syödä ennenkuin huomenna.
Vanha palvelija, joka tarjoili pöydässä, kuiskasi Rudolfin korvaan, ettei isäntä eilisestä illasta asti ollut mitään ruokaa maistanut.
XIV.
Jäähyväisiä.
Hyvään aikaan menivät kaikki kartanossa levolle, Rudolf yksin valvoi kauemmin. Uunissa paloi kodikas valkea. Yli puolen yön istui hän siinä valkean ääressä ajatellen menneitä ja tulevaisia. Olisi rikos kertoa näitä ajatuksia. On näet salaisuuksia, joitten on paras pysyä sydämen pohjalla kätkettyinä.
Heti puoliyön jälkeen kuului kovia, kiireisiä askeleita kartanossa, palkolliset riensivät rappusia ylös, alas. Rudolf oli vielä täydessä asussa ja astui ulos eteiseen. Vanha Paavo tuli vastaan.
— Mitä kuuluu? — kysäsi hän.
Vanha palvelija koetti puhua, mutta huulet olivat aivan kuin lukossa, hartiat suonenvedontapaisesti värisivät, ikäänkuin olisi itkun kanssa taistellut. Vihdoin tunkeusivat esiin suusta sanat ja kyyneleet silmistä.
— Kuollut…