Kirjoitti kirjeen Teresalle.
Ystävällisellä, herttaisella tavalla, joka oli hänelle ominaista, pyysi hän Teresaa jättämään Pressburgin rakkaudesta edesmennyttä holhottiansa kohtaan ja viettämään heillä muutaman viikon.
Teresa ei voinut olla kuulematta näin ystävällistä kutsua; sitäpaitsi katsoi hän velvollisuudekseen ottaa rouva Szentirmayn kanssa osaa Fannyn lapsen kasvattamiseen. Pressburgista lähtiessä sanoi hän ainoille ystävillensä Boltaylle ja Santerille jäähyväiset siinä luulossa, ettei hän enää matkaltansa palaa.
Niin kävikin.
Flora ei häntä ollenkaan päästänyt luotansa eikä Teresalla ollut aikaa lähtöä ajatellakaan, niin hyvin häntä kohdeltiin. Koko talon väki piti häntä perheen arvoisana sukulaisena.
Hänen siellä olonsa karkoitti tietysti ainaisiksi ajoiksi — kalliin isoäidin, joka ei ketään maan päällä niin kammonut kuin Teresaa. Paratiisistakin olisi hänet pysyttänyt poissa tieto, että Teresa on siellä, nuo kylmät ja tyynet kasvot, nuo ytimiin katsovat silmät, joilta ei voi mitään salata.
Mutta vielä erään toisenkin karkoitti Teresan tulo talosta, nimittäin
Marion neidin.
Samana päivänä, jolloin Teresa saapui, suvaitsi hän lähteä
maatilallensa Köhalmiin, muka vain muutamaksi viikoksi. Mutta kun
Teresa jäi taloon muutamaksi vuodeksi, niin jäi Marion neitikin
Köhalmiin — riitelemään voutien ja torpparien vaimojen kanssa.
Vuodet vierivät, ja Teresa oli yhä vain talossa, Marion neiti poissa. Silloin tällöin hän kuitenkin pistäysi Szentirmaan sappeansa purkamaan, kun sitä oli aikain kuluessa liian paljon kokoontunut.
Tällöin keksi Flora aina Teresalle sellaisia toimia tai lähetti hänet Kárpátfalvaan, ettei Marion neidillä koskaan ollut tilaisuutta loukata rauhallista naista.