Katsokaamme nyt, kuka oli tuo rouva Mainvielle, joka antoi aihetta niin suureen hälinään jättiläisten keskuudessa. Olemme häneen mieltyneet, sillä tiedämme hänen olevan unkarilaista syntyperää, tiedämme, että hän on ollut ylistetty koko Euroopassa. — Niin, on ollut! Nyt hänkin nukkuu syvää unta; sulosäveliensä kuoltua ei hänestä enää sanaakaan mainita.
V.
Taiteen alalta.
En puhu ihanteista. Runoilijat valehtelevat, elämä puhuu totta.
Taiteilijatar, jonka elämästä kerron, oli aikansa suurimpia kykyjä. Luonto oli antanut hänelle jalon mielen, ihanan muodon ja viehättävän äänen. Taiteen hengetär oli puhaltanut häneen tulisen innostuksen, ja oikullinen onnetar oli avannut hänelle helmansa aarteet.
Hänen maineensa oli levinnyt Moskovasta Venetsiaan, Wienistä Pariisiin ja Lontooseen; häntä pidettiin ihmeellisenä ilmiönä. Runoilijat, jotka lauloivat maailman sotien sankareista, ylistivät häntä; hänen voittonsa oli suurempi kuin Napoleonin, sillä hänestä ei vain yksi kansa ollut ylpeä, vaan koko Eurooppa. Englannissa häntä ylistettiin yhtä paljon kuin Venäjälläkin, ja Tuilerien palatseissa oli hän yhtä suuressa kunniassa kuin Kremlissäkin.
Hänen nimensä tunsi jokainen, kuten nykyään Jenny Lindin — tuskin on kolmeakymmentä vuotta kulunut — nyt ei häntä kukaan enää muista.
Tämän naisen nimi oli Josefina Fodor. Hänen isoisänsä, unkarilainen husaarikapteeni, muutti viime vuosisadalla kolmen poikansa kanssa Hollantiin. Näistä rupesi nuorin, Jooseppi, opiskelemaan musiikkia, ja naituansa erään ranskalaisen naisen hän pääsi Montmorencyn herttuan kapellimestariksi. Tästä avioliitosta syntyi Josefina. Lapsen kauneus osoitti vanhempien rakastaneen toisiansa, ja hänen vuosi vuodelta kasvava ihanuutensa todisti hänen rakastavan vanhempiansa. Saattaa olla taikauskoa, mutta minä luulen, että lapsi, jonka vanhemmat eivät rakasta toisiansa, syntyy rumana, ja lapsi, joka ei rakasta vanhempiansa, kasvaa rumaksi. Rakkaus luo kaunista.
Ranskan vallankumouksen aikana pakeni Montmorencyn herttua, ja Jooseppi Fodor palasi Hollantiin, missä hänen vaimonsa kuoli. Tähän aikaan tuli hänet tuntemaan herttua Kurakin, joka oli Hollannin hovissa, ja hän vei Fodorin mukanaan Venäjälle. Taiteita rakastava venäläinen ylimys otti hänet kapellimestarikseen ja antoi kuuluisien mestarien kasvattaa Josefinaa tytärtensä kanssa yhdessä. Tyttö puhui jo kymmenen vuotiaana kaikkia Euroopan sivistyneitä kieliä; kotimaan raakalaiskieltä taasen opetti hänelle isä loma-aikoina.
Jo lapsena osasi hän soittaa harppua, joka vielä siihen aikaan oli enemmän käytännössä kuin epätäydelliset pianot, niin taitavasti, että isä uskalsi antaa hänen esiintyä Moskovan yleisölle eräässä konsertissa, jossa hän herätti yleisön ihmettelyä.