Catalani on tänään sangen hyvällä tuulella, hänen mielevät, väliin pisteliäätkin kokkapuheensa saattavat jokaisen iloiselle mielelle. Hän tietää aivan hyvin nuorten gentlemannien ponnistukset täksi illaksi ja koettaa olla kiitollinen.
Hänen pukunsa on viehättävä. Pitkät, mustat hiukset ovat puoliksi irrallaan ja helminauhalla liehuviin suortuviin sidotut. Aaltoileva hame, joka peittää vartalon hurmaavat sulot, on fryygialaisesta silkkikankaasta, josta suurella vaivalla on joka toinen lanka vedetty pois, jotta puku olisi läpikuultavampi. Runsaasti kirjailtu vyö on niin somasti solakan vartalon ympärillä, että moni sen kohtaloa kadehtien toivoisi muuttuvansa kashmiriksi, voidaksensa syleillä ihanaa rouvaa.
Hän ei ole ollenkaan nuorempi rouva Mainvielleä, mutta hänen ilakoiva ja usein ylenmäärinkin kiemaileva luontonsa sekä erinomaisesti hurmaava rohkeus, joka on koko hänen olennossaan, saattavat ikuisen nuorison suosimaan häntä. Sitä paitsi on hän joka osassa vain Catalanina, esittäen miellyttävää, iloista ja hurmaavaa naista. Hän ei liioin pidä väliä, onko hänen pukunsa luonteenmukainen, kunhan se vain ilmaisee hänen kauneuttaan. Mielettömän lailla katselee hän hymysuin kulissien taakse tai heittelee viehättäviä silmäyksiä manalan loosiin. Tämä on vähäarvoista taiteen harrastajille, mutta sangen suuriarvoista taiteilijattaren ihailijoille.
Catalani ei ollut yhtä heikkoluontoinen kuin muut näyttelijät, jotka tahtovat luulotella, etteivät he juonittele kilpailijoitansa vastaan. Rouva Valabregue ei pidä teeskentelemisestä näyttämölläkään. Hän kehoittaa julkisesti suosijoitansa panettelemaan tovereitaan. Tämän omituisuutensa tähden hän meni niin pitkälle ollessaan erään oopperan johtajattarena, että kaikki seuran naisjäsenet luopuivat, ja hän jäi ihan yksin.
Tänään hänellä oli erinomaisen hyvä tilaisuus mielistelemiseen. Hännystakki-siipiset perhoset kuiskailivat salaa kauniin rouvan korvaan, että häntä kohtaa tänään odottamaton tapaus. Heti he kuitenkin ilmaisivat, mitä odottamattomia on odotettavissa, nimittäin seppeleitä, timanteilla koristettu diadeemi hänelle, vihellyksiä kilpailijalle.
— Sepä oikein hänelle, lausui ihana rouva peittämättä iloansa sekä lyöden yhteen pieniä tylleröisiä nyrkkejänsä.
Pian ilmaisivat läsnäolijat senkin, kenen toimesta tämä kaikki oli.
Tietysti eivät poissaolijat saaneet vähintäkään osaa kunniasta.
Kaunis rouva palkitsi heitä suloisella hymyllä, kutsui Abellinon, joka oli olevinaan paras estetiikan oppilas, asettamaan pientä mustaa kauneuslaastaria korallipunaiselle huulelle. Kunnianosoitusta lisätäkseen piti hän rinnallaan Abellinon aamulla lahjoittamaa, loistavilla jalokivillä koristettua taskukelloa. Käyttivätkö naiset Zelmiran aikana kauneuslaastaria ja taskukelloja, se ei tähän kuulunut.
Vihdoin tuli regissööri alamaisesti ilmoittamaan, että näytännön pitäisi alkaa, sillä Nemoursin ja Berryn herttuattaret ovat jo looseissaan.
— Mitä minä Nemoursin ja Berryn herttuattarista, huudahti ylpeästi kaunis rouva, joka ei unohtanut, että rouva Mainvielle näitten toimesta tänään laulaa Semiramista eikä Italianaa. — Odottakoot! Täällä minä olen kuningatar.