Mutta nuoret jättiläiset eivät viihtyneet kauempaa valtakunnassa, missä kaunis rouva oli kuningattarena, vaan pyysivät kohteliaasti anteeksi, kun näin kauan olivat muka pidättäneet taiteilijatarta, vaikka tämä olisi mielellään vielä pidättänyt heitä.
Kukin riensi paikallensa. Abellino kävi vielä kerran liittolaistensa looseissa neuvomassa ja kehoittamassa heitä. Eräässä loosissa istuivat nuo kolme unkarilaista ylimystä: Tapani, Rudolf ja Niilo. Heitäkin kävi Kárpáthi tervehtimässä.
— Oh, tekin täällä! Sangen hyvä. Pyydän, tulkaa meidänkin loosiin katsomaan.
— Näyttää siltä, puhui Rudolf, kuin tänään näyttelisittekin te eivätkä nuo tuolla näyttämöllä. Onneksi olkoon.
Vähitellen saapui kukin paikalleen. Alkusoitto alkoi, ja manalan loosista suunnattiin kokonainen patteri teaatterikiikareja tuolirivejä kohden piirittämään kaunottarien joukkoa. Kaikkialla sekä ylhäällä että alhaalla oli tuttavia.
Herra Oignon, taputuksen johtaja, istui ensi rivillä. Hänelle antoi
Abellino loosissaan olevasta suuresta seinäpeilistä salaisia merkkejä.
Vihdoin päättyi alkusoitto pasunan toitotuksella ja rummun päräyksillä.
Esirippu nousi.
Joka silmä, jok'ainoa kiikari oli näyttämöön päin, kaikki kädet valmiina taputukseen, seppeleet ja runot lentämäisillään, niin että kullattuun purppuraviittaan puetun naisen astuessa esiin näyttämön hämärältä perältä, salissa nousi heti raivoisa kätten taputusten myrsky, ja jottei se olisi ilman rakeita ja sadetta, alkoi seppeleitä ja runoja satamalla lentää näyttämölle.
— Roistot! Mitä teette? Eihän hän ole Catalani, vaan neiti Brussi, joka lausuu prologin! Olkaa hiljaa!
Kun pelästynyt neiti huomasi, ettei myrsky ollut hänen tähtensä noussut, peräytyi hän antaakseen sijaa Zelmiralle, joka astui raivoissaan näyttämölle, toivoen hiiteen Rossinin prologineen, joka riisti voitonseppeleen hänen käsistään. Mutta eihän noille tuhmille ihmisille voi ensi näytännössä kaikkia seikkoja opettaa. Erehdystä ei voi enää parantaa muuten kuin ajamalla neiti Brussi pois ja heti ryhtymällä osaan.