Vihdoin ymmärsi Zelmira, ettei hän voi laulaa tätä vienoa laulua tuommoisen hälinän kestäessä ja keksi keinon laulaa eräästä toisesta oopperasta, jota yleisö suosi, finaalin Zelmiran romanssin sijaan. Taputukset tulivat yhä raivokkaammiksi. Taiteilijatar, joka on yleisön lemmikki, saa tehdä mitä tahansa, hänelle sopii kaikki.
Nuoret jättiläiset olivat ihan riemastuneita mainiosta menestyksestä. Esiripun laskeuduttua riensivät he näyttämölle, missä kaksi palvelijaa paraikaa kokosi seppeleitä, ottamaan kukin seppeleestään lehden muistoksi. Taiteilijatar asetettiin Zelmiran puvussa vaunuihin, suurella innolla riisuttiin hevoset valjaista, ja sankaritar vedettiin voittoriemulla asuntoonsa saakka, missä hän muutti pukua, palatakseen ihailijainsa kanssa heti teaatteriin nauttimaan voittonsa toisesta osasta: kilpailijansa masentamisesta.
Tällä välin olivat toiseen kappaleeseen tarvittavat valmistukset tehdyt; alkusoitto alkoi. Kukin istui paikallensa, asetti silmälasit nenälleen ja odotti uteliaana esiripun nousua. Tänäänhän on kummia tapahtuva; teaatterin parhaalle näyttelijättärelle, joka monta vuotta on ollut yleisön lemmikkinä, on tänään vihellettävä. Yleisö tunsi saavansa korvausta kaikesta entisestä kunnioittamisestansa ja ylistyksestänsä, kun nyt oli saava nähdä muinaisen mielikkinsä masennettuna, sorrettuna. Eikä hän muuta ollutkaan kuin heikko leikkikalu.
Alkusoitto loppui, — näyttämöltä kuului kellon soitto, erään loosin ovi paiskattiin kovasti kiinni ja sieltä kuului puhetta, naurua. Se loosi oli Catalanin, jolla näkyi olevan sangen hauskaa nuorten jättiläisten seurassa. Tämä kuului aivan hyvin, sillä yleisö alkusoiton päätyttyä oli sangen hiljaa.
Esirippu nousi verkalleen. Näyttämön perältä astui esiin majesteetillinen haamu. — Kasvot, vartalo, käytös olivat kuninkaalliset. — Itse Semiramis ei saattanut olla ihanampi astuessaan tuomariensa eteen, joko voittaakseen tai menettääkseen valtansa. Nyt oli myöskin vallasta kysymys!
Syvä hiljaisuus vallitsi kaikkialla, vain yhdessä loosissa juteltiin kuuluvasti. Vielä ei kuulunut ainoatakaan vihellystä; oli tapana alkaa vasta sitten, kuin taiteilija astuu lamppujen luo.
Tämän tiesi Josefina aivan hyvin. Hänen kasvoissaan ei näkynyt vähintäkään pelkoa. Rohkeasti astui hän esiin.
Samalla hetkellä kumartui Berryn herttuatar, joka istui Nemoursin herttuattaren vieressä, ulos loosistaan ja lausui voimakkaalla, sointuvalla äänellä:
— Au nom de la reine! (Kuningattaren nimessä!)
Ja yleisö näki immortelli-seppeleen lentävän taiteilijattaren eteen.