Tuskin pääsi hän seuraavaan liritykseen, niin alkoivat taas kätten taputukset ja hyvä-huudot.
— Onko Oignon tullut hulluksi? — huudahti Kárpáthi kuuluvasti, pistäen päänsä ulos loosista. Vait! Hiljaa!
Koko manalan loosin väki nousi sopimatonta melua hillitsemään. Mutta vaikeata on saada riemuitsevaa yleisöä vaikenemaan. Zelmira alkoi menettää malttinsa ja pudisteli päätään.
Hän alkoi uudestaan laulaa, mutta taputukset keskeyttivät taaskin, mikä seikka niin harmitti taiteilijatarta, että hän unohti asemansa ja polki jalkaa kiukuissaan.
Kárpáthi riensi raivoissaan toiselle riville ja tarttui kelmeätä
Oignonia kurkkuun.
— Mies! Mitä olet tehnyt? Aiotko surmata meidät?
— Hyvä herra, puolusti kalpea taputusten kauppias, minä olen hävinnyt mies; täällä toimivat vieraat kädet, nämä eivät ole minun taputuksiani, tämä on salavehkeitä, joita en voi käsittää. Taputtajista en tunne ainoatakaan.
— Täytyy saada heidät vaikenemaan.
— Älkää menkö sinne hyvä herra, sillä ne ovat päihtyneitä käsityöläisiä, jotka pian antavat nyrkistä.
Abellino repi epätoivoisena tukkaansa.