Kuten Rudolf oli arvellut, oli Gaudcheux'n kisällillä omat salapoliisinsa. Kumppaniensa rohkaisemina ammattilaiset eivät olleet vain suosion osoituksilla kunnioittamassa lemmikkiänsä, vaan samalla myöskin hillitsemässä Oignon herran miesten vastakkaisia mielenosoituksia.
Edellisen näytelmän aikana oli sangen helppo keksiä, ketkä manalan loosista annetun merkin mukaan käsiä paukuttivat, sekä saattoi helposti arvata, että toisessa näytelmässä samat miehet rupeavat viheltämään. Väliajalla, kun väki hälveni, hiipi kunkin viheltäjän viereen lujakourainen nikkarinsälli. Jos joku alkoi viheltää, sai hän heti paikalla kyynäspäällä tuuppauksen kylkeensä tai vahvasta nyrkistä läimäyksen. Eikä kuritettu toista kertaa hiiskahtanut. "Un soufflet pour un sifflet!" Tämä oli salainen tunnussana, kompa, mikä merkitsi "korvapuusti joka vihellyksestä". Ja tämä oli kyllin vihollisten vaikenemiseksi! Sama kova onni kohtasi haukottelijaa, joka luultavasti toiste makaa mieluummin kotona, ennenkuin tulee tänne. Koko vihollisparvi oli aseetonna.
Mutta nyt tuli kolmikunta! Edellä riensi ylhäisen miehen poika, olalla sipuliseppele, astuen pari kolme rappusta erältään. Fennimore perässä varoitti, että tämmöinen juokseminen on keuhkoille vahingollista.
— Perillä ollaan, huudahti edellinen riemuiten, päästyänsä ylimmälle portaalle. Mutta samassa sai hän ihan odottamatta jonkun kädestä iskun Bolivari-hattuunsa, joka painui niin syvälle päähän, että sen leveät liepeet koskettivat olkapäitä.
Samassa silmänräpäyksessä olivat sotavarat riistetyt. Metelin syntyessä riensi paikalle nahkurin- ja nikkarin sällejä sekä muuta paljaskätistä sotaväkeä; keltahansikkaat eivät kestäneet piiritystä, vaan pakenivat rappusia alas, mikä hatutta, mikä rikkinäisin hännystakin liepein. Koko kapinoitseva jättiläisjoukko karkoitettiin aivan kuin Jupiterin voimalla ulos paratiisista, saaden niskaansa ukonvaajoja sipuliseppeleestä.
Sisällä teatterissa ei tästä kaikesta tiedetty mitään. Kaksitoista kertaa kutsuttiin Josefina esille; hän itki liikutettuna, naiset viittoilivat nenäliinoilla, miehet löivät sauvojaan lattiaan. Yleisön riemusta ei tahtonut loppua tulla.
Vain manalan loosi oli tyhjä.
Sen asukkaat taistelivat sillä aikaa tuntemattomien lurjusten kanssa, jotka likasivat heidän valkoiset liivinsä, rypistivät heidän hattunsa ja pahasti tallasivat heidän kiiltokenkänsä siinä suuressa kahakassa, jossa Catalanin puolue taisteli Mainviellen puoluetta vastaan.
Tätä sanottiin vuonna 1822 "mainioksi huvitukseksi".
* * * * *