— Mikä naisia vaivaa, kysyi Chataqvela eräältä työmieheltä.
— Naisparat tavallisesti mennessään tehtaaseen työhön jättävät lapsensa erään talon pihalle, missä joku akka heitä hoitaa. — Nyt on varmaan akka mennyt pois jonnekin ja sulkenut lapset lukon taa; ja ne joutuvat nyt tulen uhriksi.
— Täytyy mitä pikimmin pelastaa lapset
— Kun vain voisi päästä tuolle pihalle; mutta kaikki rakennukset ympärillä ovat jo ilmitulossa, paitsi jos joku menisi sinne palavien huoneitten katon yli, sillä kujat ovat täynnä kuumaa soraa.
Ja todellakin kuului keskellä hälinää lasten itkua.
— Hyvät herrat, tämä on kauheata, huudahti Chataqvela kääntyen lähellä oleviin. Ettekö tekin kuule itkua? Eikö millään keinolla voi pelastaa lapsia?
— Voi yhdellä, vastasi tyynesti mies, joka oli Chataqvelaa puhutellut, siten, että asetetaan tikapuut edessämme olevan talon katolle ja kiivetään sen yli vettä koko ajan ruiskutettaessa; katolta laskee mies köydellä toisen pihalle ja vetää samalla köydellä ylös lapset yhden erältään, jotka sitten voivat kulkea kädestä käteen.
— Hyvä, vastasi työmies vetäen lakin lippua silmilleen, mutta kellä olisi tarpeeksi rohkeutta kiivetä palavalle katolle?
— Minulla, vastasi kavaljeeri.
— Entä kuka on oleva toisena miehenä, joka laskeutuisi katolta alas vaaraan, sillä jos te jätätte hänet, on hän surman oma?