Kampós herraa tämä huvitus niin suuresti miellytti tuolla kun hän sitä katseli turvallisesta logistaan, että hän nyt jo ilmoitti kunnioitetuille herroille, jotta täällä vielä löytyy kauhea sälyhuone, jota hän itsekin vaan rohkeina hetkinä uskalsi lähestyä; siellä vasta jotakin olisi!
Herra Bräuhäusel katsoi epäilevällä silmäyksellä ehdoituksen-tekijään. Hän ei saattanut ymmärtää, että vaarassa olevaa miestä näin totisissa oloissa haluttaisi mitään leikkiä laskea. Päin vastoin käsitti hän ehdoituksen niin, että se oli yritys saada tutkimuskunnan huomiota toisaalle käännetyksi; sitä jo sentähden ei saa hyväksyä.
Varmaankin olemme nyt lähellä piilopaikkaa, ja hän tahtoo sen vuoksi viedä meitä harhateille; täytyy siis olla varoillansa, kovasti varoillansa.
Lattialle kaadetuista papereista saattoi kuitenkin nähdä, ettei niissä ollut mitään epäilyttävää.
— "Soh! Nyt tiedän", huusi äkisti herra Bräuhäusel, lyöden ystäväänsä Mikucsek'ia olalle, niinkuin se, jonka aivoihin valaiseva ajatus yht'äkkiä on iskenyt. "Menkäämme takaisin ensimmäiseen huoneesen; pehtoria saattakoon kaksi miestä. Lähtään ensimmäiseen huoneesen!"
Pitäen vasenta kättään takkinsa liepeen alla ja oikealla keppiä heiluttaen, hyökkäsi nyt herra Bräuhäusel muitten etupäässä uudestaan siihen huoneesen, josta lattianparret olivat irti kiskotut.
Siinä seisoi keskellä huonetta vanha kirjoituspöytä, jolla oli semmoinen kummallinen edes takaisin vedettävä kansi, kuin kiinalainen akkunan-varjostin. Se oli tehty pienistä säleistä, jotka kokoon vedettäissä katosivat jostakin rei'ästä pöydän sisään.
Herra Bräuhäusel kokosi ympärilleen miehensä, riemulla seisahtuen pöydän viereen, josta jo kaikki laatikot olivat pois otetut.
— "Näettekö tätä pöytää?" sanoi hän, herra Mikucsek'iin päin kääntyen.
— "Näen kyllä", vastasi tämä, toista silmää räpyttäen. Toisella hän ei voinut nähdä, sillä se oli sidottu.