— "Hyvä! Isäntä, hoi! Täyttäkää tuon pojan purakka!"
Kapakan-isäntä laski kaikkien nähden läkkisellä ratilla pulputtavan purakan ruukku-viiniä täyteen; viinin vielä kuohuessa purakan suussa, tarttui Miska Szemes siihen ja nielaisi siitä semmoisen siemauksen, että sisällyksestä vähentyi kaksikymmentä prosenttia.
— "No, herra kaprali, ottakaa tästä tekin pieni naukku köyhän, hukkaan joutuneen betyárin sielun muistoksi!" sanoi Miska, pyhkäisten pullon suuta ja tarjoten sitä hänelle.
Kaprali pisti vastaan.
— "Vai niin? Herrat eivät juo purakasta, vaan lasista."
Tämän sanottuaan kaatoi hän kaikille kolmelle viiniä laseihin, samasta purakasta, josta itsekin oli juonut. Sitte pyhkäisi hän taas pullon suuta paidanhiallaan ja kaatoi Kampós herrallekin: "Juokaa tekin, suuri herranen, sielu raukkani onneksi! Eikö totta, te olette komisarjus?" Hän tiesi hyvästi, että Kampós oli huoneenhaltia.
Ja sitte hän taas joi purakasta, siten vakuuttaaksensa, ettei siinä ole myrkkyä eikä unijuomaa.
Sen jälkeen pyysi hän suurella mielenmaltilla toista santarmia nyt vetämään hansikat hänen käteensä, joilla tarkoitti käsirautoja; kapralin viittauksesta ottikin tämä ne esiin sapeli-taskustaan. Miska Szemes laski molemmat käsiranteensa ristiin ja antoi vastustelematta vääntää ne kiinni; pyysi vaan kolistajaansa antamaan hänelle juomista, kun hänen tulisi jano.
Herra kapralin ilo oli nyt rajaton tämän hyvän saaliin johdosta: luvattu palkinto, maine, "gradus ad majora", uutteruuden-tähti, virallisessa lehdessä ja sitte kautta koko Europan julistus, että hän se oli, joka sai kiinni tuon kuuluisan Miska Szemes'in! Kenen päätä tämmöinen loisto ei olisi huimannut?
Senpätähden herra kaprali ei ainoastaan maksanut purakkaan laskettua viiniä, vaan mitä muita kaikkia oli nautittu, omasta kukkarostaan csárdan-isännälle; olipa hänen auliutensa lopulta niin suuri, että tilasi jäätelöäkin, jota ei kuitenkaan onneksi csárdassa saatavana ollut.