— "Jumala antakoon hyvää päivää, herrat soturit!" sanoi hän, juoden heidän muistokseen purakasta. "Oletteko kuulleet puhuttavan Miska Szemes'ista?"
— "Paljonkin."
— "No niin, tuo Miska Szemes olen minä!" lausui sikopaimen, nousten penkiltä koko pituudessaan seisaalle. Hänen lakkinsa otti melkein orsihirteen kiinni.
Santarmit ojensivat pyssynsä. "Köyhällä pojalla" ei ollut muuta kuin käsikirves; senkin veti hän esiin viittansa hihnasta, josta se roikkui, ja heitti pöydän alle.
— "Älkää huoliko asettua minua vastaan. Minun on jo loppu käsissä. Olen kyllästynyt maailmaa kiertämästä. Tähän asti olen pelännyt vaan sitä, että jos joudun kiinni, minut suljetaan sisään pitkäksi ajaksi. Mutta tällä viikolla luin, että olen julistettu sota-oikeuden alaiseksi. Nyt antaun itse vapaa-ehtoisesti, sillä tiedän, että minusta pian päästään. Mikä hinta on määrätty päästäni herra kaprali?"
— "Kuolleena kaksisataa, elävänä viisisataa florinia."
— "No, herra kaprali, viisisataa florinia on siis kourassanne! Mutta jos tahtoisin, voisin vielä sillä veitselläni, jolla vast'ikään söin silavaa, leikata kurkkuni poikki ja teiltä olisi kolmesataa florinia mennyt tipposen tiehensä. Tehkää siis sen verta hyväkseni, koska jo olette voittanut niin paljon rahaa minun kauttani, että annatte isännän täyttää purakkani; katsokaa, kuinka kuiva tuo Jumalan antama jo on, siinä ei ole enää tippaakaan."
Ja ylösalaisin käännetystä purakasta ei tosiaankaan juossut pisaratakaan esiin.
— "Minä juon kumminkin niin kauan, kuin saatan juoda; panen omasta nahastani noin yhden florinin viiniin. Isäntä kaataa kahdentoista kreutzerin hintaista, purakka vetää viisi mittaa, se tekee täsmälleen yhden florinin. Eikö niin, herra kaprali, tuota yhtä florinia te ette kadehdi köyhältä pojalta, joka ilmaiseksi laskee käteenne viidensadan florinin pään?"
Kaprali huomasi, että hänellä oli tekemistä sangen hyvänlaitaisen raukan kanssa, joka jo muutenkin tahtoo kuolla ja vielä viimeisillään laskee pilapuheita, niinkuin anekdoti-kirjoissa usein saapi lukea.