Sitä enemmän hyväksyivät sitä molemmat muut matkakumppanit, jotka jyrkästi väittivät, että kun ihmiselle aamusta iltaan ei anneta mitään syödä, silloin täytyy hänen sota-kannalla olevana saada suurempi palkka.
Kampós herra ei puheesen mitään virkkanut.
— "Teidän siis ei ole nälkä?" lausui vihdoin vakavalla äänellä kaprali huoneenhaltialle. Kampós herra ymmärsi kysymyksen.
— "Onhan tässä tien varrella csárda[51], josta voipi saada lasin viiniä ja vähäisen paprika-lihaa."[52]
— "Mutta eikö kukaan meitä petä?"
— "En minä, sen tiedän."
Loppupäätös näistä viittauksista oli se, että kun vaunut tulivat "Ryyppy"-csárdalle, herra kaprali katseli ympärilleen, ja seisahutti, kun hän ei ketään nähnyt, hevoset, tuoden esiin sen ehdoituksen, että jos ei herra Kampós'illa olisi mitään sitä vastaan, sopisi ehkä poiketa tähän sisään ottamaan siemaus viiniä…
Kampós herra suostui yhteiseen toivomukseen ja astui kolmen saattajansa kanssa csárdaan.
Isossa juomatuvassa, pitkän pöydän päässä, istui sikopaimenen tapaan vaatetettu mies, joka tuon tuostakin otti kulauksia viisi-mittaisesta purakasta ja syödä paloitteli paprikoittua silavaa viittansa hiasta.
Me olemme jo kerran nähneet tämän miehen. Herra Maxenpfutsch olisi varmaankin tuntenut hänet tuoksi asiantoimittajakseen, jonka yhä oli määrä tulla yorkshirelaisten kanssa. Epäilemättä on tuo silavan möhkälekin niistä lähtenyt. Herra kapralista näytti kohta tämä mies epäluulon-alaiselta. Kun hän kerta kumartui lattialle pudonnutta veistään ottamaan, viittasi kaprali molemmille miehilleen, että he tarttuisivat pyssyihinsä. Kumartuessaan sikopaimen kuitenkin tirkisteli kulmainsa alta ja huomasi viittauksen. Hänestä oli selvä, että hän tässä nyt oli pulaan joutunut.