— "Oi, ei, armollinen herra, mutta Garanvölgyillä on ottopoika, joka valtiovankina istuu linnassa."
Ankerschmidt luuli, että huhu oli tullut hänen hevosiansa nopeammin. Tietäisivätkö nämät täällä kotona jo mitään siitä hänen aikomuksestansa, jonka hän pääkaupungissa vasta eilen toiselle ilmoitti?
— "Mistä sen tiedätte?"
— "Aivan yksinkertaisesti. Herra Bräuhäusel, naisten uteliaisuutta tyydyttääksensä, avasi eteemme sen lippaan, jonka hän ynnä Garanvölgyin salaisten paperien kanssa otti takavarikkoon. Tässä lippaassa oli kauniin, nuoren miehen muotokuva ja vieraalla kielellä kirjoitetuita kirjeitä."
— "Millä vieraalla kielellä?"
— "Unkarin."
— "Vai niin!"
— "Teidän kunnianne luulee, etteivät perheenne jäsenet osaa unkarin kieltä? Te erhetytte. Neiti Eliz ymmärtää jo tätä kieltä."
— "Se ei ole kummaa, kahden vuoden kuluessa se jo on saattanut tarttua; minäkin sitä vaan sillä tavoin opin."
— "Hyvä. Mutta lukekaa nyt, teidän kunnianne tämä kirjoitus!"