Mutta älkää suvaitko pelätä. Kuuluu pyöräin jyrinää, nyt ajavat vaunut pihaan.
— "No, vihdoin viimein tulivat! Tiesinhän minä, ettei heitä mikään valaskala niele! Olittepa jo minuakin vähäisen pelästyttänyt. No, missi, nyt vaan voimaa ja rohkeutta!"
— "Hyvä herra, minä en voi ta'ata itseäni, kun kuulen hänen tutut askelensa. Ah!"
Nuot tutut askelet eivät kuitenkaan pitkään aikaan ottaneet kuuluaksensa, ja jokaisen on helppo ymmärtää, kuinka vastenmielistä on kauan pidättää itseään tainnoksiin menemästä.
Kului viisi minutia, eikä kukaan vielä porstuassa koputa. No, mitähän tuolla ulkona tapahtunee?
Herra Vendelin oli pakoitettu pyytämään lupaa Natalielta, saadaksensa jättää häntä hetkeksi yksinänsä huoneesen, sillä täytyy jo mennä katsomaan, mihin asianomaiset ovat jääneet.
Herra Vendelin astui ulos korridoriin; hän näki jonkun seisovan sen toisessa päässä ja tervehti kaukaa:
— "Teidän nöyrin palvelijanne, kunnian-arvoinen herra, tehkää hyvin, tehkää hyvin!"
Vasta kun hän oli mennyt lähemmäksi ja hänen silmänsä olivat pimeään tottuneet, huomasi hän, että hän näin kohteliaasti oli puhutellut omaa päällystakkiansa, joka oli asetettu tomutus-telineelle kuivamaan.
Pihalla seisoivat lasivaunut, joitten lampuista öljy jo oli loppuun palanut, ja kuski talutti verkalleen valjaista lasketuita hevosia ympäri pihaa.