— "Missä missi on? Koska hän meni pois? Kuka päästi hänet ulos ovesta?
Ken näki Herminen?"
Kamarityttö oli kauhistuksesta maahan vaipua.
— "Me emme nähneet ketään, meidän puolelta ei kukaan mennyt ulos.
Mutta taka-ovi on auki: sen sanoi äsken puutarhuri."
Eliz laski puristetun kätensä kiehuvalle otsalleen ja alkoi vähitellen tointua.
— "Odota!" sanoi hän tyyntyneenä tytölle, joka aikoi mennä pois. "Älä virka tuolla ulkona mitään. Lähetä tänne pikku Gyuszi. Lukitse taka-ovi ja tuo avain tänne."
Kamarityttö riensi pois ja kohta sen jälkeen ilmestyi Gyuszi.
Eliz'in silmät eivät vuotaneet enää kyyneliä, hänen kasvonsa eivät enään olleet tulipunaiset; hänen hiuksensa olivat jo kammatut, ja hän käveli kädet selän takana edes takaisin Herminen kamarissa.
— "Mitä neiti käskee?" kysyi pieni poika, käsi sotamiehen-tapaisesti kohotettuna.
— "Ota vaaria!" sanoi hänelle Eliz semmoisella kohentavalla äänellä, kuin mikä kenraali tahansa. "Osaatko käytellä ampu-asetta?"
— "Osaan, neiti. Onhan minulla pyssykin. Armollinen herra sen antoi."