Eliz avasi nyt oven.
Oppilaansa nähdessään, rohkaisi missi mieltänsä ja teki rynnäkön linnaväen lävitse, joka menestyikin häneltä; hän pääsi haavoittumatta Eliz'in kamariin ja seisoi siinä voipuneena läähöttäen, tietämättä mitä kysyisi.
Eliz viittasi häntä istumaan. Tämä ymmärsi, että nyt on hän se, joka määrää.
— "Lukekaa, missi, tämä kirje", sanoi Eliz, antaen hänelle Herminen kirjoituksen.
Lukemisesta nousi missin kasvoihin ja otsaan vadelman-punaisia pilkkuja, syvän vihan ja pelästyksen tunnusmerkkejä. Joka kasvon-juonne oli kokonaan toisenmuotoiseksi vääntynyt.
Kirje putosi hänen vapisevista käsistään.
— "Tämä on hirmuista, tämä on kauhistavaa!"
— "Ja nyt lukekaa tämä toinenkin kirje", sanoi Eliz, tarjoten hänelle sitä, jonka oli isällensä kirjoittanut.
— "Minä pyydän teitä, Eliz, Herran tähden, kuulkaa ensin minua!"
— "Minä en tahdo mitään kuulla, missi."