Herra Maxenpfutsch'ia tämä äärettömästi kummastutti.
— "Minä sanoin hänelle jyrkästi, etten huoli noista kahdestakymmenestä-tuhannesta florinista; vieköön hän asiansa toiselle prokatorille. Hän sanoi hakevansa semmoista Wien'istä. — Mutta puhukaamme nyt jo teistäkin. Tuo viekas veitikka on keittänyt teillekin hirveän rokan."
— "Suvaitsetteko jo tietää siitä?"
— "Miks'en sitä tietäisi? Hän kertoi minulle kaikki. Neitiä viekoitellaksensa saattoi hän missin hurmoksiin. Missin suosio tuli kaikki hänen hyväksensä neiden suhteen. Lopuksi pyysi hän teitä puhemiehenä kutsumaan missiä asuntoonne, koska häntä oli kielletty kastellissa ilmestymästä. Mutta tämä oli vaan sitä varten toimeen pantu, jotta hän sill'aikaa, kun missi oli poissa ja jätti oppilaansa katsomatta, voisi samasta ovesta, jonka avaimen missi itse oli talteensa saanut, mutta Herminelle antanut, viedä jälkimmäisen muassaan."
— "Kirottu ihminen!" murisi yhä Maxenpfutsch ja rupesi jo takaraivoansa nenäliinallaan hieromaan.
— "Pirullinen poika", naureskeli tohtori Grisák. "Ja lisäksi vielä herrasväen hevosilla ja teidän omissa vaunuissanne hän neiden kanssa pakeni. Nerokas aatos, nerokas!"
Herra Vendelin'ista ei tämä leikkipuhe ollut erittäin huvittava.
Herra Grisák huomasi tässä vastenmieliseen asiaan koskeneensa.
— "Se on totta, että hän nyt on saattanut teidät sangen pahaan pulaan."
— "Niinkö herra tohtori luulee?"