— "Mitä asiaa? Ehkä kunnian-loukkauksesta?"
— "Ah, hah!" nauroi tohtori, sytyttäen cigarettiaan väkiviina-lampusta. "Huolisiko hän siitä? Ei, vaan vaimonsa myötäjäisistä."
— "Kirottu ihminen!" sanoi, hiestynyttä otsaansa nenäliinallaan pyhkien, herra Vendelin.
— "Kaksikymmentä-tuhatta florinia tarjosi hän minulle siinä tapauksessa, että otan asian ajaakseni ja Ankerschmidt'iltä riitelen ulos myötäjäiset."
— "Kuinka? Kaksikymmentä-tuhatta florinia!"
— "Se ei ole paljon. Tytärten perintö äitinsä jälkeen tekee kummallekin kaksisataa viisikymmentä-tuhatta florinia; se kannattaa tuommoisen uhrauksen."
— "Kirottu ihminen!" sopersi Maxenpfutsch. "Kun kiskoo itselleen noin paljon rahaa; kaksisataa viisikymmentä-tuhatta! kaksikymmentä-tuhatta!" Kiiruussa nimitti hän viimeistäkin summaa kiskomiseksi.
— "Niin, mutta minä en suostunut ehdoitukseen."
— "Ette suostunut?"
— "Mitä ajattelette, hyvä herra?" lausui jalonylevällä silmäyksellä tohtori Grisák. "Minä olen Ankerschmidt'in asianajaja, ja se olisi petollisuutta minulta, jos klienttini viholliselta ottaisin vastaan jotakuta tointa. Ah, hyvä herra, minun kunniani ei kärsi semmoista häpeäpilkkua."