— "Mutta hajoohan rakennus aikaa myöten maahan."
— "Sitä parempi. Romantilliset rauniot kastellin pihassa!"
— "Tuuli hävittää jo kattoa."
— "Minä en sitä uudestaan tee, vaikkapa se kokonansa häviäisi; ja jos kastelli hajoo maahan, jätän sen rauniot siihen mustenemaan."
Tohtori Grisák rupesi nyt huomaamaan, mihinkä kovaan lapseen hän oli yhtynyt; ritari oli antanut hänen toimeksensa ostaa tuon häviönalaisen kastellin "mihin hintaan hyvänänsä", ja hän itse olisi vaivastansa saava viisituhatta florinia — asia oli siis aivan tärkeä.
— "Mutta, hyvä herra, sanokaa itse, mikä ajatus teillä on! Mitä te ehdoittaisitte sopimuksen perusteeksi?"
— "Hyvä, herra tohtori! minä sanon sen. Viimeinen ja muuttumaton ajatukseni on tämä: vanhoja raunioitani en anna pois rahoista, ei hyvistä sanoista eikä uhkauksista; vaan minä odotan siksi, että Reichsgesetzblatt'issa ilmestyy semmoinen pykälä, joka säätää, että jos jollakin on rappeutunut maja semmoisessa paikassa, johon toinen tahtoo rakentaa kastellin, hänen tulee ennen määrätyn ajan kuluttua korjata se siitä pois. — Ja nyt, jääkää hyvästi!"
Jottei herra tohtori luulisi, että tätä keskustelua vielä vähän väliä voisi jatkaa, laskeusi herra Garanvölgyi, kun tohtori oli noussut lehmuspenkiltä, pitkälleen lammasnahoille, otti esiin Horatiuksen ja rupesi sitä niin hartaasti tutkimaan, kuin ei ikänä ennen olisi tätä kirjaa lukenut.
Tohtori Grisák'in täytyi päättää lähteä puutarhasta "re infecta", sillä herra Garanvölgyi ei näyttänyt ryhtyvän vähimpäänkään toimeen häntä saattaaksensa.
— "Se mar on itsepintainen mies. Hänet tarvitsee panna kirjaan."