— "Kas kunnioitettua herraa, kun ei tahdo sallia, että minä ennemmin tunsin hänen kotiintuloansa, kuin Cziczke", sanoi synkistyneenä Kampós herra, luoden kateellisen silmäyksen vinttikoiraan, joka jo tyytyväisenä oli laskenut kauniin, älykkään päänsä Aladár'in polvelle. "Mutta se on sentään totta, että minä sen varemmin tunsin! Enkö minä tuonut kirjettä Aladár herralle?"
Vanhan herran mieleen juohtui nyt, mitä hän oli paperikoriin viskannut.
— "Se on totta! Sinulle on jo joku, joka sinulle hyvää suo, kirjoittanut kirjeenkin Pest'istä; etsikää se esiin, Kampós, se on tuolla ruusupaperein joukossa."
— "Ken lienee sen kirjoittanut?"
— "Saat kohta nähdä. Varmaankin joku, joka tiesi vapautuksestasi ennen, kuin tänne saavuit. Tähän asti en sitä ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän jo täydellisesti. Lueppas se vaan!"
Aladár luki kirjeen alusta loppuun, sitte — silitti hän koiransa päätä.
Cziczken ei ollut tapa semmoisia kirjeitä kirjoittaa.
— "Mitä sanot siihen?" kysyi Garanvölgyi. "Ymmärrätkö sitä?"
— "Minä ymmärrän hyvin. Rouva kälynne pelkää, että tulisin häntä ottamaan."
Siihen kaikki neljä nauroivat. Vinttikoirakin.