Tähän on kuitenkin tyytyminen ja sitten asiasta loppu tekeminen.
Erzsike suljettiin täksi tunniksi kamariinsa, jott'eivät he edes sattumalta saisi nähdä toisiansa.
Se olikin soveliasta, sillä sittekuin vapauden ilma oli suudellut hänen kasvojansa, oli Aladár vielä kauniimpi poika, kuin vankeudessa, ja hän pitää enemmän huoltakin itsestään. Sitä täytyi Ankerschmidt'inkin tunnustaa, kun hän pudisti hänen kättään, että muutos oli ollut suuresti hänen eduksensa.
— "Hyvä herra, minä tulen nyt kiittämään teitä siitä, että tuonoin kävitte minua yksinäisyydessäni katsomassa."
— "Ei kestä kiittää", sanoi ritari tuimalla äänellä, osottaen vieraalleen tuolia, "Se oli minulta uteliaisuutta, ei mitään muuta. Halusin nähdä sitä hurjanrohkeaa poikaa, joka neljäkymmentä-yhdeksän sydän-yöllä sai minut vuoteeltani juoksemaan ja milt'ei ollut minua vangiksi ottaa keskellä rykmenttiäni."
— "Kuinka? Tekö se olitte?"
— "Minä. Jos olisin tietänyt, että te tulitte vaan vähäisen husari-osaston kanssa, olisin minä ottanut teidät vangiksi; mutta hurjanrohkea yritys onnistui. — Tästä näette, että me olemme vanhoja vihollisia."
— "Sangen pitkällä sotilakolla."
— "Se on totta. Meidän ei enään ole lupa tapella, mutta röykistellä saamme toistemme suhteen kuinka paljon hyvänänsä."
— "Sitäkin vaan asianomaisen luvan rajoissa. Muutoin ei meillä tule olemaan paljon tilaisuutta osottaa röyhkeyttä toisillemme, sillä muutaman päivän perästä lähden minä pois täältä, ja sen jälkeen tuskin viivyn kauan yhdessä paikassa."