Tohtori Grisák ei saattanut tätä tilaisuutta kynsistään päästää ja pyysi Aladár'ia taas istumaan, suostuen siihen, että kontrahdit yksinkertaisesti vaihdettaisiin, ja hän heittäisi omansa kaminiin.
Sittekuin tohtori oli pannut luotettavaan paikkaan talteen Aladár'in antaman kontrahdin, astui hän ystävällisesti hymyillen tämän eteen ja kuiskasi hänelle salaperäisellä silmän-räpytyksellä:
— "Hyvä herra! Te olette tänään ollut varsin aulis ja jalomielinen semmoisessa asiassa, jossa laki oli vihollisenne auttamattomasti käteenne antanut. Tämä teko ei jää palkitsematta. Pankaa muistoonne, että tohtori Grisák, se silmälaseilla varustettu tohtori Grisák, jota teidän enonne herra Garanvölgyi oli lypsintuolilla istuttanut, kaikkein ensimmäiseksi sanoi teille, että te ehkä varemmin kuin luulette taas tulette yhtä rikkaaksi kuin ennenkin; ja te ette ole katuva, että jalomielisesti annoitte kädestänne pois, mitä oli toisen omaa."
Aladár nauroi aika lailla tätä puhetta, josta vaan se tarttui hänen huomioonsa, että oliko vanhus todellakin pannut herra tohtorin lypsintuolille istumaan?
— "Siihen, hyvä herra, ja hän tahtoi, että minä istuttaisin rokkoa hänen lampaisinsa, koska olen tohtori, Mutta siitä minä en ole häneen suuttunut, en millään muotoa."
Ja todistaaksensa, ettei hän ensinkään ollut suuttunut, saattoi hän ulos portaille asti Aladár'ia, joka ei vielä sielläkään saanut tukahutetuksi iloisuuttansa siitä, että tohtoria oli asetettu lypsintuolille istumaan. Kaikki muut, mitä tämä oli lausunut, oli hän jo aikaa sitten unhottanut.
XI.
Eräs köyhä rouva.
— "Isä kulta, minun on sentään kovin vaivaloista näin yksinäni talossa olla."
Näin puhui muutamana päivänä Ankerschmidt'in tytär suuttuneelle isällensä.